Mainos @otavankirjat @somessacom Kuukauden valinta on sarja, jonka olen aloittanut tämän vuoden alusta ja johon olen saanut inspiraation Still Life-blogista. Ideana on nostaa esiin asioita, jotka ovat inspiroineet, puhutelleet minua kuluneen kuukauden aikana.
Maaliskuun kuukauden valinta: Loma, Katariinanpyörä-kirja ja hyvää ruokaa
Loma
![]() |
Makkaranpaistoa metsäretkellä maaliskuu 2021 |
Täytyy myöntää, että pientä matkakuumetta on havaittavissa. Ei auta kuin odottaa, että tämä pandemia hellittää ja palaamme takaisin uuteen normaaliin.
Metsäretkessä on puolensa, siinä männikössä nuotioidessa oikeasti kuulee kuinka tuuli suhisee puissa, aurinko hellii, jostain kuuluu linnun ääni. Aika harvoin on sellaisia hetkiä, joissa ei kuulu mikään keinotekoinen ääni. Metsässä keskellä ei mitään on sellaista, vain luonnon äänet pääsevät esille.
Osa lomasta siis meni mökillä luonnon keskellä.
Johanna Valkama Katariinanpyörä
![]() |
Johanna Valkama Katariinanpyörä |
Uusi oululainen ruokien kotiintoimituspalvelu kotiintilaus.fi
![]() |
kotiintilaus.fi toimii Oulussa |
Tilasin oululaisen Kahvila Stockholmin lounaan. Kyseisenä päivänä lounaaseen kuului savustettu broilerifile, reilu siivu vuohenjuustoa, paholaisenhilloa, riisiä, kikherneitä, raastetta, italiansalaattia, pieni leipä ja levite, erillinen salaatti omassa rasiassa, cocispullo, jälkkäriksi pannukakkua, kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Voin sanoa, että ruokaa oli niin paljon, etten edes jaksanut syödä koko ateriaa.
Tilaaminen ja maksaminen hoituivat helposti. Tilaamisesta meni noin 20 minuuttia , kun Otaxin kuljettaja toi ruoan kotiovelle.
Minulle kysymyksessä ei ollut mikään kaupallinen yhteistyö. Halusin tukea paikallisia yrittäjiä tänä vaikeana aikana. Minusta on hienoa, että meillä Oulussa mahdollisuus tukea sekä paikallisia ravintoloita että taksiyrittäjiä Otaxin kautta.
Maaliskuu on mennyt menojaan, hei hei! Tervetuloa oi ihana huhtikuu! Kevät keikkuen tulevi, minä yritän keikkua mukana. 😊
Kiitos Sinulle, kun olet mukana 😊! Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️!
Päivi
PSST....Joko seuraat @kultturellimatkalaukussa Instagramtiliä? Tervetuloa mukaan myös Instagramissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.