perjantai 7. toukokuuta 2021

Blogikuulumisia: Kultturellimatkalaukussa-blogi jää tauolle

 Hei kaikki ihanat lukijat siellä ruudun toisella puolella!

Kultturellimatkalaukussa-blogi jää tästä hetkestä alkaen määräämättömän pituiselle tauolle.

Kultturellimatkalaukussa ei itsessään hiljene, päinvastoin, seuraathan jo @kultturellimatkalaukussa IG-tiliä? Sinne tilille, joko stooriin tai feediin, päivittyy kuulumisia useamman kerran viikossa.

On mahdollista, että blogi herää uudelleen eloon, mutta millä alustalla ja milloin, sitä en itsekään vielä tiedä.

Kaikille teille, sydämelliset kiitokset, että olette ollet mukana! 💖

Oikein mukavaa kevään jatkoa ja ihanaa kesää! Nähdään instassa! 💖😊       Päivi




sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Missä olit kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta

Sisältää *mainoslinkin. MTV3:lla alkavan uutuussarjan myötä minäkin innostuin muistelemaan, missä olin, kun kuulin nämä koko maailmaa järisyttäneet uutiset. Muistellessani huomaan, että olen ollut aika monessa eri paikassa kuulemassa uutisia. Lähdetään etenemään aikajärjestyksessä vanhimmasta tapahtumasta tuoreimpaan.

Missä olit kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta
Walesin prinsessa Diana 

Yllä oleva kuva on otettu 18.4.2013 Kensingtonin palatsissa, jossa oli valokuvanäyttely prinsessa Dianasta.

Missä olit, kun kuulit Olof Palmen murhasta ja Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta? 

Elettiin kevättalvea 1986. Silloin minä vaikutin Turun seudulla. Olin kauppaopistossa ulkomaankaupanlinjalla  siellä Kellonsoittajankadulla. Asuin Paraisilla, ihanassa saaristokaupungissa. Sinne etelään minut vei silloinen poikaystävä. 

Muistan, että silloin helmikuussa 1986 kuulin Olof Palmen murhasta radiosta. Murha tuntui järkyttävältä.  Tsernobylin onnettomuus tapahtui huhtikuun lopulla. Mieleen on jäänyt, että Paraisilla oli silloin kevät kauneimmillaan ja tuntui uskomattomalta, että jossain on räjähtänyt ydinvoimala. Muistan, että pelkäsin, koska asuin siellä Paraisilla ja sieltä katsottuna Tsernobyl tuntui olevan aika lähellä. 

Missä olit, kun kuulit Estonian uponneen? 

Esikoistytär syntyi heinäkuussa 1994. Syyskuussa hänen syöntirytmi oli sellainen, että hän heräsi aamulla noin klo 6.00 saamaan rintaruokintaa. Minulla oli tapana mennä olohuoneeseen, avata tv ja katsoa aamu-uutiset samalla, kun imetin vauvaa. Se syyskuun aamu on jäänyt ikuisesti mieleen. Vauva sylissä katsoin järkyttyneenä uutisia. Tässä vaiheessa perheemme asui Raahen seudulla.

Missä olit, kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta?

31.8.1997 on jäänyt myös unohtumattomasti mieleen. Aamuyön tunteina meitä lähti viiden hengen seurue bussimatkalla kohti Helsinkiä ja Tallinnaa. Kaikki varmasti tietävät ne hervottomat bussireissut, joilla päästään mukavaan tunnelmaan jo menomatkalla. Tyttärien isälle ja minulle reissu oli ensimmäinen irtiotto ilman lapsia, jotka olivat silloin 3- ja 2-vuotiaat. Tyttäret jäivät mummon hellään hoivaan. 

Muistan, että jossain vaiheessa siellä bussissa kaiken metakan keskeltä erotin radiouutisten äänen: prinsessa Diana on kuollut. Nousin paikaltani, menin bussikuskin luokse ja pyysin laittamaan radiota suuremmalle. Ja totta se oli, Diana ja Dodi olivat kuolleet. Kun pääsimme Helsinkiin, siellä laivaan, muistan, että oma lomafiilikseni  oli tipotiessään. Dianan kuolema kosketti. Ehkä siksikin, että hän oli vain pari vuotta minua vanhempi. Tulevana kesänä 1.7.2021 Diana olisi täyttänyt 60 vuotta.

Missä olit kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta
Rentoa lomatyyliä suoraan vuodelta 1997

Kuvassa reissuporukkaa ja tyyliä suoraan vuodelta 1997. Täältä pohjoisen perukalta kun lähdettiin isolle kirkolle, Stockmann oli ihan must. Kuten kuvasta huomaa, 1.9.1997 oli Tallinnassa lämmin päivä.

Missä olit, kun kuulit terroristien hyökkäyksestä New Yorkin WTC-torneihin?

Syyskuussa 2001 perheemme asui Kempeleessä. Sinä päivänä tulin normaalisti kotiin töistä noin klo 17.00. Muistan, että avasin tietokoneen ja sieltä uutinen ja kuvat hyökkäyksestä lävähtivät ruudulle. Samantien avasin tv:n, jossa tuo uskomaton näky torneista ihan mykisti. Muutama vuosi sitten New Yorkin reissulla kävin kaksoistornien muistopaikalla. Ei riitä sanat, veti hiljaiseksi.

Missä olit kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta
New York 9/11 muistomerkillä


Missä olit, kun kuulit Kaakkois-Aasian tsunamista?

Sinä jouluna 2004 minä ostin itselleni joululahjaksi Ylpeys ja ennakkoluulo DVD:t. Kyseessä on se alkuperäinen sarja, jossa on ihana Colin Firth Mr. Darcyna. Päätin hemmotella itseäni ja katsoa koko sarjan putkeen, kesto 5 h 20 minuuttia. Minä keskityin Mr. Darcyyn, mies ja lapset puuhailivat omia touhujaan. Niinpä meillä katsottiin uutisia vasta myöhään illalla. Videot valtavista aalloista, ihmisten pakokauhu ja hätä olivat järkyttävää katsottavaa.

Aki Sirkesalon perheen kohtalo kosketti. Fanitin Aki Sirkesaloa ja pidän edelleen hänen biiseistään. Muistan joskus kauan kauan sitten, että kävin täällä Oulussa 45:ssä katsomassa Veeti&velvets lauluyhtyettä, jossa myös Aki Sirkesalo lauloi. Ilokseni olen huomannut, että yhä edelleen Aki Sirkesalon biisit soivat radiossa.

Missä olit, kun kuulit prinssin Philipin kuolemasta?

Muutama viikko sitten minä istuin bussissa matkalla Kempeleestä Ouluun. Avasin puhelimen ja Ilta-Sanomat, siellä oli uutinen: prinssi Philip on kuollut. Taisinpa sanoa itsekseni ääneen "voi kauhea Philip on kuollut, miten Elisabetin nyt käy" . Kukaan bussissa ei luonnollisesti noteerannut sanomista mitenkään, kaikilla on kuulokkeet korvissa.

Meillä suomalaisilla kun ei ole omia kuninkaallisia, niin brittikuninkaallisetkin tuntuvat miltei läheisiltä. Kuin tutuilta, joiden elämää on seurannut aina. Toki viimeisimmät valokuvat prinssi Philipistä paljastivat, että aikaa ei enää ole paljon jäljellä. Siltikin uutinen järkytti.

Elizabethin ja Philipin upean pitkään rakkaustarinaan voit mennä mukaan lukemalla Ingrid Sewardin kirjan Elizabeth ja Philip: Kuninkaallisen avioliiton tarina. Kirjan voit näppärästi lukea e-kirjana Nextorysta. Klikkaa *tästä ja mainitse tarjouskoodikohdassa kultturellimatkalaukussa, niin saat ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia 30 päivän ajaksi käyttöösi Nextoryn valtavan virtuaalikirjaston.

Missä olit kun kuulit prinsessaDianan kuolemasta
Elizabeth ja Philip uskomaton rakkaustarina


Nämä ovat omia muisteloita. Missä sinä olit noiden tapahtumien aikaan? 

Kuluneen vuoden aikana blogipostausten tahti on harventunut. Sattuneesta syystä blogini pääaiheiden, kulttuuri ja matkustus , tapahtumat  ovat olleet nekin tauolla.

Jos et vielä seuraa blogini instagramtiliä, @kultturellimatkalaukussa, niin tule seuraamaan. Instagramiin kirjoitan kuulumisia useamman kerran viikossa.

Mihin on tämä talvi mennyt? Viikon päästä on jo toukokuu. Kevät on minun lempi vuodenaikani, runsas valo ja luonnon herääminen ovat joka vuosi yhtä ihmeellisiä.

Oikein mukavaa sunnuntaita Sinulle!


Kiitos, kun olet mukana! 😊🌹  Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️

                                                                                                                                             Päivi

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Kuukauden valinta Loma Katariinanpyörä ja hyvää ruokaa

Mainos @otavankirjat @somessacom Kuukauden valinta on sarja, jonka olen aloittanut tämän vuoden alusta ja johon olen saanut inspiraation Still Life-blogista.  Ideana on nostaa esiin asioita, jotka ovat inspiroineet, puhutelleet minua kuluneen kuukauden aikana.

Maaliskuun kuukauden valinta: Loma, Katariinanpyörä-kirja ja hyvää ruokaa

Loma

Millainen on suomalainen metsäretki
Makkaranpaistoa metsäretkellä maaliskuu 2021

Viikko 12 valikoitui lomaviikoksi koska meidän (mies ja minä) piti alunperin seilata Kristina Cruisesin Robaxristeilyllä Saksaan. Kuten kuvasta huomaa, Saksa vaihtui metsäretkeen mökkimaisemissa. 

Täytyy myöntää, että pientä matkakuumetta on havaittavissa. Ei auta kuin odottaa, että tämä pandemia hellittää ja palaamme takaisin uuteen normaaliin. 

Metsäretkessä on puolensa, siinä männikössä nuotioidessa oikeasti kuulee kuinka tuuli suhisee puissa, aurinko hellii, jostain kuuluu linnun ääni. Aika harvoin on sellaisia  hetkiä, joissa ei kuulu mikään keinotekoinen ääni. Metsässä keskellä ei mitään on sellaista, vain luonnon äänet pääsevät esille.

Osa lomasta siis meni mökillä luonnon keskellä.

Johanna Valkama Katariinanpyörä 

Mikä on Johanna Valkaman uusin kirja
Johanna Valkama Katariinanpyörä 

Sain upean mahdollisuuden olla mukana Teams-kokoontumisessa, jossa Johanna Valkama kertoi uutuuskirjastaan Katariinanpyörä. Oli todella mielenkiintoista kuulla kirjailijaa itseään kertomassa kirjan syntyvaiheista. Tämä uutuuskirja, Katariinanpyörä on ihan vasta, 30.3. tullut myyntiin. Sain ilokseni lukea kirjan ennakkokappaleen ja voin antaa kirjalle lämpimän suosituksen. Jos pidät historiallisista romaaneista, silloin lue Katariinanpyörä.

Uusi oululainen ruokien kotiintoimituspalvelu kotiintilaus.fi

Mikä on Oulun paras kahvila
kotiintilaus.fi toimii Oulussa

Lomalla olen ansainnut pientä hemmottelua. Päätin, ihan ensimmäistä kertaa elämässäni, tilata ruokaa kotiin. Oulussa on vähän aikaa sitten avautunut oululaisten yrittäjien oma ruokien kotiinkuljetuspalvelu. Ruoka tilataan  netistä, www.kotiintilaus.fi  Mukana on useampia oululaisia ravintoloita. Kotiin ruoan tuo meidän oululaisten oma taksiyhtiö Otaxi. 

Tilasin oululaisen Kahvila Stockholmin lounaan. Kyseisenä päivänä lounaaseen kuului savustettu broilerifile, reilu siivu vuohenjuustoa, paholaisenhilloa, riisiä, kikherneitä, raastetta, italiansalaattia, pieni leipä ja levite, erillinen salaatti omassa rasiassa, cocispullo, jälkkäriksi pannukakkua, kermavaahtoa ja mansikkahilloa. Voin sanoa, että ruokaa oli niin paljon, etten edes jaksanut syödä koko ateriaa.

Tilaaminen ja maksaminen hoituivat helposti. Tilaamisesta meni noin 20 minuuttia , kun Otaxin kuljettaja toi ruoan kotiovelle. 

Minulle kysymyksessä ei ollut mikään kaupallinen yhteistyö. Halusin tukea paikallisia yrittäjiä tänä vaikeana aikana. Minusta on hienoa, että meillä Oulussa mahdollisuus tukea sekä paikallisia ravintoloita että taksiyrittäjiä Otaxin kautta. 

Maaliskuu on mennyt menojaan, hei hei! Tervetuloa oi ihana huhtikuu! Kevät keikkuen tulevi, minä yritän keikkua mukana. 😊

Kiitos Sinulle, kun olet mukana 😊! Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️!

                                                                                Päivi 

PSST....Joko seuraat @kultturellimatkalaukussa Instagramtiliä? Tervetuloa mukaan myös Instagramissa!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Harri Tuomelan Rantahuvilan naiset Oulun Hietasaaressa

Sisältää *mainoslinkin. Paikallisten kirjojen esittelysarjan päättää Harri Tuomelan Rantahuvilan naiset. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun,  Hietasaareen. Pääosissa ovat Saimi, Pirkko ja Anki. Sivuosissa vilahtelevat Esko, Jari, Helmeri ja Maisa.

Harri Tuomela Rantahuvilan naiset

Harri Tuomelan Rantahuvilan naiset hurmaavat Hietasaaressa Oulussa 

Hietasaarella on mielenkiintoinen historia. 1800-luvun loppupuolella oululaiset varakkaat kaupunkiporvarit alkoivat rakentamaan Hietasaareen omia kesähuviloitaan. Hietasaari on todellakin saari, vaikka nykyään tuntuu, että se on osa manteretta. Näin ei todellakaan  ole, kiinteä siltayhteys Hietasaareen valmistui vasta vuonna 1942.

On harmillista, että Hietasaaren upeita pitsihuviloita ei enää ole montakaan jäljellä. Tunnetuin huvila taitaa olla kauppaneuvos Johan Snellmanin perheelleen rakennuttama Hannala. Nykyisin rakennuksessa toimii aivan ihastuttava ravintola Cafe Villa Hannala, jonka lohikeitto on maankuulua.

Rantahuvilan naisten Anki palaa monien vuosien jälkeen Helsingistä juurilleen Ouluun,  hoitamaan sairasta tätiään Saimia tämän omistamaan Villa Nizzaan. Aluksi tunnelmat ovat molemminpuolin epäilevät, jopa hieman kyräilevät. Saimi on sitä mieltä, ettei hän tarvitse peräänkatsojaa. Anki taas kysyy itseltään, mitä ihmettä teen täällä. Pikkuhiljaa luottamus naisten välillä kasvaa ja Anki alkaa tuntea olonsa kotoisaksi lapsuudesta tutussa huvilassa Villa Nizzassa.

Saimi on maailmaa nähnyt nainen, kun taas Pirkko, Saimin sisar on valinnut toisin. Oman mausteensa tähän soppaan tuo Helmeri, Pirkon omalaatuinen miesystävä.

Mutta mikä on Ankin oman rakkauselämän tilanne? Pari kandidaattia kiertelee sinkkunaisen ympärillä, kumpi vie voiton, Esko vai  sittenkin Jari.

Harri Tuomela Rantahuvilan naiset 

Näen mielessäni jo ensi kesän. Mielikuvissani olen Hietasaaressa, Nallikarin upealla hiekkarannalla. Olen levittänyt viltin, kesätuulen liehuttessa hiuksiani, meren kohinaa kuunnellessani ja auringon paistaessa ihanan kuumasti, otan rantakassistani kirjan. Tiedättehän tilanteen, välillä on mukava lukea, välillä tiirailla aurinkolasien takaa muita rannalla olevia ihmisiä. Rantaelämään sopii mainiosti juoneltaan hieman kevyempi kirja kuten tämä Rantahuvilan naiset. 

Ensi  kesän rantareissuja ajatellen, tilaa oma kirjasi *tästä

Olethan siirtänyt kellot kesäaikaan? Kesää, aurinkoa, lämpöä ja rantaelämää odotellessa, mukavaa sunnuntaina Sinulle! 

Kiitos, kun olet mukana! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️        Päivi 


sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Tuula Länkisen Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko hurmaa sinutkin

Sisältää *mainoslinkin. On ollut ihana kokemus lukea paikallisten kirjailijoiden, Oili Sainilan, Tuula Länkisen ja Harri Tuomelan kirjoja. Mukavaa lukea kuvitteellista tarinaa tutuista paikoista. Tässä postauksessa esittelen Tuula Länkisen teoksen Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko.


Tuula Länkinen Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko

Kirja kertoo Raahesta
Tuula Länkinen Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko 

Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko alkaa dramaattisesti hautajaisista. Lukiessa lävitseni kulkivat kylmät väreet. Olen ollut itse juuri tuossa samassa tilanteessa, samassa kirkossa. Siikajoen kirkko on sukuni kirkko ja tuuhean männyn alla muistomerkkipallon luona olen istunut monet kerrat.

Oli ihanaa lukea kirjaa, jonka tapahtumapaikat ovat tuttuja. Lukiessa saattoi ajatuksissaan siirtyä tuttuihin maisemiin.

Vasemmanpuoleinen pikkulaatikko on kahden pojan tarina

Kirjassa on kertojaäänenä kaksi poikaa, kaksi erilaista kasvutarinaa. Sulon elämä isättömänä poikana vapaamielistä elämää viettävän äidin kanssa ei ole helppoa. Sulo kokee jääneensä ilman äidin rakkautta. Koulussa Sulo on yksinäinen ja joutuu kiusaamisen uhriksi. 

Jussin maailmaan mahtuu meri, kalastus, metsästys ja luonto. On mielenkiintoista seurata Jussin elämää. Yritteliäs nuori mies pääsee jo varhain tienestin makuun meijeriautoon apulaiseksi. Tytötkin kiinnostavat ja se oikea lopultakin löytyy. Jussi ei millään malttaisi perustaa yhteistä kotia Hannan kanssa, vaan mielellään asuu vielä vanhempiensa luona ja laittaa tienestit sinne vasemmanpuoleiseen pikkulaatikkoon.

Sulon ja Jussin tarinassa rinnalla kasvaa Raahe. Rautaruukin saaminen kaupunkiin mullisti hiljaisen pikkukaupungin elämän. Raahessa vielä nykyäänkin hyvin monen kodin ja miltei koko seutukunnan hyvinvointi tulee suurimmaksi osaksi Rautaruukilta, jonka nimi tosin on nyt SSAB Raahe.

Raahe on minullekin hyvin tuttu kaupunki. Olen rakastunut Raaheen klik tästä  , vieraillut hurmaavassa Soveliuksen talossa, klik tästä  sekä nauttinut kesä tapahtumasta Raahen Meripäivät klik tästä .

Kirja kertoo Raahesta
Tuula Länkinen, Harri Tuomela ja Oili Sainila pohjoisen kirjailijat

Rantalakeus-lehden haastattelussa Tuula Länkinen kertoo kirjan sisällön olevan osittain todellisia tapahtumia ja oikeita henkilöitä. Kun faktat yhdistetään sopivalla tavalla fiktioon, tuloksena on kirja, joka vie mennessään. Olisipa mukava kuulla, miten Jussin ja Hannan sekä Sulon ja äitinsä Siljan tarinat jatkuvat. Toivottavasti kirja saa jatko-osan.

Jos haluat lukea Tuula Länkisen Vasemmanpuoleinen pikkulaatikon, kirjan voit helposti tilata *tästä.

Olen kevään lapsi, on niin ihanaa kun valo lisääntyy päivä päivältä. Tulee itsellekin enemmän virtaa. 

Mikä on sinun lempivuodenaikasi?

Joko olet ottanut blogin instatilin @kultturellimatkalaukussa seurantaan? Tule mukaan myös instassa.

Mukavaa sunnuntaita juuri Sinulle! Kiitos kun olet mukana! 😊

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️                                  Päivi 

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Matala maa korkealla taivas sukutarina Limingan Ketunmaalta

Sisältää *mainoslinkin. Haluatko lukea kirjaa, jossa yhdistyy kiehtovalla tavalla historialliset faktat sekä mielikuvituksen luomat tapahtumat? Esittelen sinulle liminkalaissyntyisen Oili Sainilan kirjan Matala maa, korkealla taivas.

Kirja Limingan Ketunmaalta
Oili Sainilan Matala maa korkealla taivas


Oili Sainilan Matala maa korkealla taivas

Matala maa korkealla taivas on julkaistu marraskuussa 2020. Kirja on tekijänsä Oili Sainilan ensimmäinen proosamuotoinen teos, toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen. Nimittäin kirja tempaisee mukaansa niin hyvin, ettei lukemista millään malttaisi lopettaa. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, tarina kulkee jouhevasti eteenpäin.

Kirja kertoo Oili Sainilan suvun historiaa sopivasti mielikuvituksella maustettuna. Tarina sijoittuu Limingan kunnan Ketunmaan kylään, jonne pikkuhiljaa useampi perhe perustaa kotinsa. Matala maa korkealla taivas on Lindin perheen tarina.


Alussa ovat vain Selma ja Jussi 

Tarinan alussa on vain Selma ja Jussi ( Oili Sainilan äidin puoleiset isovanhemmat) sekä lapset Immanuel,  Emilia ja Edla. Vuodet vierivät, perhe kasvaa, lapsia tulee kaikkiaan 10. Jussi on ahkera ja kova työmies, joka lähtee elannon hankintaan kauas savottatyömaille saakka.  Vaikka ikää tulee, Jussi ei malttaisi olla tekemättä työtä, kun on siihen tottunut.

Vuosien saatossa pieni mökki Kenninkankaan laidassa laajenee, tulee piharakennuksia, kasvimaa, marjapensaita. Kaikista tärkein, Selmalle mieluinen kotikuusi löytyy kyläilyreisulta naapurista. 

Kirjaa lukiessa ei voi kuin hämmästellä, miten ihmiset ovat jaksaneet. Elämä on ollut selviytymistä, työtä on riittänyt aamusta iltaan. On ollut myös iloa, joskus oli ryntyt=tanssit, joissa nuoret saattoivat katsella toisiaan sillä silmällä. Oman säväyksen tarinaan tuovat sota-ajat. 

Kun haluat lukea lämminhenkisen, sujuvasti kirjoitetun, mukaansa tempaavan sukutarinan Limingan lakeuksilta Ketunmaan kylästä, ota käteen Matala maa, korkealla taivas.  Tälle kirjalle lämmin suositus! 

Jos haluat tutustua kirjaan ja antautua lukemisen nautintoon, voit helposti tilata kirjan itsellesi *tästä.

Olen täällä blogissa tuonut aikaisemminkin esille kirjailijan lakeuden alueelta, nimittäin Heli Suutarin, joka on kotoisin Kempeleestä. Postaukseni Helin voimakirjasta Kaikki kääntyy hyväksi voit lukea tästä.

Kirja Limigan Ketunmaalta
Tarinoita Pohjois-Pohjanmaalta Oili Sainila, Tuula Länkinen, Harri Tuomela 

Yöpöydällä odottaa lukemista pari muutakin, voisiko sanoa paikallista kirjaa. Tuula Länkisen Vasemman puoleinen pikkulaatikko sijoittuu tapahtumiltaan Raaheen ja Harri Tuomisen Rantahuvilan naiset elävät Oulun Hietasaaressa.

Millaisia kirjoja sinun yöpöydällä on?

Itse en ole talvi-ihmisiä, siksi olen niin onnessani, että nyt olemme virallisesti keväässä. Tervetuloa Neiti Kevät! Sinua on odotettu! Päivät pitenevät ja lämpenevät, lumimyrskyt ja paukkupakkaset ovat vain muisto. 

Kiitos, kun olet mukana 😊! Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️!        Päivi 


sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Puhti terveystarkastus kertoo sinulle miten voit

Kaupallinen yhteistyö @puhti_fi kanssa. Meillä jokaisella on varmasti hetkiä, jolloin tuntuu, että kaikki puhti on tipotiessään. Olo on jotenkin vetämätön, ei vaan saa yhtään mitään aikaiseksi, tulee vain haahuiltua voimattomana ympäriinsä vaikka olisi kaikenlaista tekemistä.

Kolesteroliarvojen mittaus
Kadonnutta puhtia etsimässä talvisessa Oulussa 

Kulunut koronavuosi on varmasti kaikille ollut omalla tavallaan haasteellinen. Olen alalla, jota korona on suosinut, töissä on viimeisen vuoden aikana ollut melkoista kiirettä. Vapaa-ajalla olen yrittänyt kerätä voimavaroja, on kuitenkin tuntunut, että kaikki puhti on poissa. 

Puhdin suosituin testipaketti on Puhti-terveystarkastus 

Puhti-terveystarkastukseen on helppo mennä, nimittäin et tarvitse testeihin lääkärin lähetettä. Menet vain Puhtin verkkokauppaan ja valitset sieltä useiden vaihtoehtojen joukosta itsellesi sopivan testipaketin.

Puhdin suosituimpaan pakettiin, Puhti-terveystarkastukseen, kuuluu 30 eri mittaria. Näiden mittareiden avulla saat monipuolisesti tietoa siitä miten voit ja mikä mahdollisesti on syy vetämättömyyteen. 

Päätin, että nyt on syytä selvittää, miten minä voin ja tilasin Puhti-terveystarkastuksen . Ostoksen jälkeen sain sähköpostiin tilausvahvistuksen, jossa oli linkki laboratorion ajanvaraukseen. Viestissä on myös tarkemmat ohjeet näytteidenottoon, riippuen siitä millaisia testejä ostamaasi  pakettiin sisältyy. Itse olin 10 tunnin paastolla ennen laboratorioon menoa.

Puhti-terveystarkastus on paitsi helppo ostaa ilman lääkärin lähetettä, myös nopea. Kävin laboratoriossa keskiviikkona ja perjantaina olivat tulokset valmistuneet.


Puhti-terveystarkastuksen tulokset ovat Oma Puhti-sivulla

Kolesteroliarvojen mittaus
Puhti-terveystarkastuksen tulokset on helppo katsoa Oma Puhdista


Kolesteroliarvojen mittaus
Puhti-terveystarkastuksen tuloksia voit katsoa tunnistautumalla

Täytyy myöntää, että hieman jännitti alkaa tutkimaan, mitä Puhti-terveystarkastuksessa selviää. Testituloksia on helppo katsoa, ei tarvitse arvailla, mistä on kyse. Tulokset ovat selkeinä värillisinä palkkeina, josta näkee helposti, mihin oma testitulos sijoittuu. Testitulos on joko  viitearvojen sisä- tai ulkopuolella.

Millaisia yllätyksiä Puhti-terveystarkastus minulle antoi?

Testitulokset olivat suurimmalta osalta ihan kunnossa, viitearvojen sisäpuolella. En ole koskaan tupakoinut, mielestäni syön monipuolisesti ja terveellisesti (joskus pitää herkutella) ja liikun kohtuullisesti. Mutta, mutta testituloksista paljastui  pari yllätystä, jotka vaativat toimenpiteitä. 

Milloin viimeksi sinulta on mitattu kokonaiskolesteroliarvo?

Hyvä kysymys itselleni, sillä en todellakaan muista, siitä on niin kauan. Puhti-terveystarkastuksen kokonaiskolesteroliarvo kertoo, että minun olisi pitänyt kiinnittää kolesteroliasiaan enemmän huomiota. 

Kolesteroliarvojen mittaus
Tilanne, jossa kokonaiskolesteroliarvo on viitearvojen ulkopuolella

Kuvassa on selkeä palkki, joka kertoo, että minun kokonaiskolesteroliarvo on viitearvojen ulkopuolella. Kolesteroli on rasvan kaltainen aine, jota elimistö ei pysty hajoittamaan. Ylimääräinen kolesteroli kertyy verisuonten seinämiin ja voi aiheuttaa tukoksia. Kohonnut kolesteroliarvo on myös riskitekijä muille sairauksille. Nyt minun täytyy pitää itselleni puhuttelu ja ottaa kurssiin muutos, että saan kolesteroliarvoni  vihreälle palkille viitearvojen sisäpuolelle.

Olen saanut liian vähän D-vitamiinia

Kolesteroliarvojen mittaus
Tilanne, jossa D-vitamiinia on liian vähän 

Olen luullut, että syön terveellisesti ja tarpeeksi ravinteikasta ruokaa. Mutta, kuten ylläolevat kuvat todistavat, näin ei kuitenkaan ole. Kolesterolitilanne ja puutteellinen D-vitamiinin saanti edellyttävät toimenpiteitä. Nyt apteekkiin hankkimaan D-vitamiinipurkki ja ruokavalioon täytyy tehdä muutos.

Puhti-terveystarkastuksen tulokset ovat helppoja tulkita palkeista, kuten kuvista näkyy. Jos kuitenkin tulee tunne, että haluaa keskustella tuloksista lääkärin kanssa, sekin on mahdollista, voit ostaa etäkonsultaation.

Kolesteroliarvojen mittaus
Nyt lataamaan D-vitamiinia auringosta

Miksi valita Puhti-terveystarkastus?

  • Helppo hankkia verkkokaupasta ilman lääkärin lähetettä 
  • Saat selkeät ohjeet laboratoriokäyntiä varten
  • Nopea, tulokset tulevat parissa päivässä Oma Puhtiin
  • Tulokset ovat selkeinä värillisinä palkkeina, helppo nähdä mitä arvot tarkoittavat
  • Puhti on 100% suomalainen yritys, joka maksaa verot Suomeen.

Kiitos yhteistyöstä @puhti_fi! 

Oletko sinä käynyt Puhti-terveystarkastuksessa? Ja jos olet, mitä tykkäsit, paljastuiko sinulle tuloksista yllätyksiä?

Ihanaa kevätsunnuntaita juuri Sinulle! 

Kiitos, kun olet mukana ❤️! Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat 😊!        Päivi 


sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Kuukauden valinta arvontavoitto Teekanne-teetä

Blogissa jatkaa KUUKAUDEN VALINTA-sarja. Asia/ilmiö, joka on ilahduttanut kuluneen kuukauden aikana. Helmikuussa minua ilahdutti laatikollinen Teekanne-teetä. Olen aikaisemminkin kertonut, että erilaisiin kilpailuihin osallistuminen on minulle pienimuotoinen harrastus. @tiskiharja83 instagramtilillä oli tämä Teekannekilpailu ja nyt on monta uutta teemakua maisteltavana.

Looking for best tea.
Teekanne-teetä ja sydänmunkkeja

Minun rutiineihin kuuluu aamukahvi, ilman aamukahvia en vain saa konetta käyntiin. Tee kuuluu iltaan, on mukava nauttia kupillinen teetä ja rauhoittua päivän touhuista.

Miten sinä siellä ruudun toisella puolella, oletko kahvi- tai teeihmisiä?

Oletko muuten lukenut postaukset parista muusta arvontavoitostani? Viime syksynä voitin ihanan taulun, klik tästä, sekä muutaman muun tuotteen @noora_m_arts instagramtilin arvonnasta. Elokuussa sain nauttia Hotel Kämpin tunnelmasta, klik tästä, voitin heidän arvonnastaan Afternoon Tea-paketin kahdelle henkilölle.

Maaliskuussa on tiedossa huumaavia teen tuoksuja sekä mielenkiintoisia uusia makuja!

Leppoisaa helmikuun viimeistä sunnuntaita Sinulle!

Mukavaa, kun olet täällä! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️        Päivi 


maanantai 15. helmikuuta 2021

Vinkkejä aikuisen naisen hyvinvointiin

Kaupallinen yhteistyö Nextoryn kanssa. *sisältää mainoslinkkejä Aikuisen naisen hyvinvointi on laaja kokonaisuus, joka koostuu monesta eri osa-alueesta.  Tässä postauksessa nostan esille asioita, joista koen, että ne ovat vaikuttaneet positiivisesti minun, aikuisen naisen hyvinvointiin. 

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Puolukkasmoothie antaa päivään potkua

Aikuisen naisen hyvinvoinnin perusteet: Ravinto

Todellisuudessa ruokahuolto ja kaupassakäynti on jatkuvaa valintojen tekemistä. Omassa ruokataloudessa toimin niin, että suunnittelen viikon ateriat, teen kauppalistan ja ostan tarvittavat tuotteet. Ei tule heräteostoja varsinkaan sinne herkkuosastolle. Pyrin välttämään sokeria ja vehnää. Sallin itselleni kuitenkin satunnaisen herkuttelun, ei pidä olla liian ankara itselleen.

Olen viime vuosien aikana löytänyt smoothiet. Niin nopeaa, näppärää ja myös täyttävää, toki riippuu siitä, mitä tehosekoittimeen laittaa. Esittelen teille kaksi lempismoothieta.

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Smoothie on ravitseva ja terveellinen valinta

Ensimmäinen on keltavihreä energialataus. Laitan siihen hedelmiä (mitä kotoa löytyy), kurkkua, pähkinöitä sekä yhden pussin pakastesmoothieaineksia. Proteiinin saan *Foodinin vaniljanmakuisesta riisiproteiinijauheesta. Nesteeksi laitan vettä. Smoothie on joka kerta hieman erilainen, mutta niin hyvää. Jos haluaa makeamman vaihtoehdon, nesteeksi voi laittaa mantelimaitoa.

Toisessa smoothiessa on vähemmän ainesosia, mutta tämä on myös todella hyvää. Tähän laitan puolukoita, banaania, jouluisia mausteita inkivääriä ja kanelia. Banaanin tilalla olen käyttänyt myös mangoa ja päärynää. Makeutta ja proteiinia saan *Voimaruoka 360 suklaanmakuisesta proteiini-pähkinä-siemensekoituksesta. Nesteeksi tähänkin smoothieen laitan vettä.

Miten siellä ruudun toisella puolella, kuuluvatko erilaiset smoothiet sinun ruokavalioosi?

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Niin valoisaksi päivän saa lasi vihreää energiaa

Aikuisen naisen hyvinvoinnin perusteet: Liikunta ja lepo

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Kävely on hyödyllistä arkiliikuntaa

Olen tämän vuoden alusta aloittanut kävelyprojektin. Pyrin kävelemään kaikki kohtuulliset matkat. Itselleni kävely on sikäli helppo valinta, että koskaan ei tarvitse miettiä, menisinkö autolla tai kävellen, koska minulla ei ole autoa. Kävely on niin luonnollista liikkumista, huomaamatta tulee kilometrejä.

Lepo on myös tärkeää. Onkohan levon tarve  ikäkysymys? Olen omalla kohdalla huomannut, että aamuvuorojen aikana, jolloin herään noin klo 5.00, niin näinä päivinä minun on pakko ottaa iltapäivällä päikkärit. Vielä noin 5 vuotta sitten aamuvuoropäivät menivät ihan kevyesti ilman päikkäreitä. 

Aikuisen naisen hyvinvoinnin perusteet: Ikääntymisen tuomat muutokset

Tämä aihe, vaihdevuosista harmaisiin hiuksiin, siis alhaalta ylöspäin, on niin laaja, että tässä postauksessa otan esille vain muutaman asian.

Omalla kohdalla vaihdevuodet olivat todella helpot, en edes heti tajunnut, että se on nyt tässä. Nimittäin vapaus joka kuukausi kohdanneesta koettelemuksesta. Minulla ei ollut hikoilua, univaikeuksia tai mitään muutakaan. Korvaavia hormonihoitoja en ole koskaan käyttänyt. Mitä hiuksiin tulee, niin harmaita hiuksia on joka päivä enemmän. Juurikasvua pitää värjätä säännöllisesti ja pidemmän päälle värjääminen ei ole hyvä asia. Olenkin harkinnut, että pitäisikö tehdä kuten mrs60something ja muuttaa hiusväri harmaaksi. Kyseessä on kuitenkin niin iso päätös, että sitä pitää pohtia kunnolla. 

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Ikääntyessä otetaan kaikki konstit käyttöön 

Peiliin katsoessa sitä huomaa ajan väistämättömän kulun. Vanhenemiselle me emme mahda mitään, mutta onneksi kosmetiikkateollisuus on luonut tuotteita, joilla saa, jos ei muille kuin itsellensä, hetkellisen illuusion vanhenemisen hidastamisesta.

Olen nyt jonkun aikaa käyttänyt tätä *Face Roller-mikroneulausrullaa. Ensin hieman hirvitti, millaisia reikiä rulla tekee ihoon. Rulla tekee ihoon pienen pieniä vaurioita, joita keho alkaa korjaamaan tuottamalla kollageeniä ja elastaania. Näin uusi iho korvaa vanhan ihon. Miltä Face Roller sitten tuntuu? Ensinnäkään rullaa ei saa painaa, ota hento ote ja rullaa kevyesti. Iholle tulee kihelmöintiä ja pientä punoitusta. Kun laitat rullauksen jälkeen seerumin, iho rauhoittuu. 

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Kocostar prinsessaeliksiiriä silmien alle

Toinen tuote, minkä olen ottanut käyttöön, on silmien alle laitettavat *Kocostar Princess eye patch "fileet". Tuotteen virallinen kutsumanimi on hydrogeelinaamio, minusta ne vain tuntuvat ihan fileiltä. Koska fileissä on hydrogeeliä, fileet kosteuttavat ja kirkastavat ihoa. Fileet ovat todella kosteat, purkissa on pieni lusikka, jolla fileen saa pois purkista. Itse menin makuuasentoon, jolloin kostea ja liukas file pysyi paremmin paikallaan. Laitoin Nextorysta kirjan, Paikka hyvässä perheessä, kuulumaan. Ja melkein miltei nukahdin, olo oli niin rento. Muistathan, että tästä linkistä, koodilla kultturellimatkalaukussa, sinäkin voit kokeilla ilmaiseksi ja sitoumuksetta Nextorya 30 päivän ajan. 

Ohjeet aikuisen naisen hyvinvointiin.
Hydrogeelinaamio silmien alla hyvä kirja kuulumassa

 
Miten sinulla, onko jakaa meille muille hyvinvointivinkkejä?

Hupsista, helmikuu on jo puolivälissä, ihanaa lempi vuodenaikani, kevät, lähestyy.

Oikein mukavaa uutta viikkoa Sinulle! Kiitos, kun olet mukana 😊!
Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️!                                                                  Päivi 


sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Helmikuun kuulumiset sekä upea Henri Lloyd villakangastakki

Vuoden alussa useassakin blogissa oli Hei, mitä minulle kuuluu-tyyppisiä postauksia. Ihan en entinyt vuoden alkuun mukaan, mutta nyt on myös alku, nimittäin helmikuun alku.  Lähdetään liikkeelle, minun viimeisimmät kuulumiset.

Oulussa on tammikuussa 2021 satanut paljon lunta

Kysyn itseltäni ja kerron teille mitä minulle kuuluu nyt?

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä, helmikuun alku 2021, minulle kuuluu hyvää. Olen ollut onnekas, korona on kiertänyt kaukaa sekä lähipiirini että minut. Terveinä ollaan oltu.

Onni on ollut myötä myös työasioissa. Olen alalla, johon korona on vaikuttanut positiivisesti, työt ovat lisääntyneet. Töitä on riittänyt, viikon loma tammikuussa tuli todellakin tarpeeseen. Sain vain olla ilman sen kummenpaa ohjelmaa ja palautua kaikesta työhärdellistä. 

Oulu Heinätorin puisto Tammikuu 2021


Miten sujuu perhe-elämä ja ihmissuhteet? 

Parisuhde voi hyvin, asumme molemmat omissa kodeissa. Minusta se on hyvä ratkaisu aikuisessa suhteessa, jossa molemmilla on omat tapansa elää arkea. Näiden tapojen yhteensovittaminen voi olla haasteellista. Kotiemme välillä on matkaa vain 1 km, näemme kuitenkin aika usein.

Tammikuussa isäni täytti 80 vuotta. Tietysti oli tarkoitus pitää juhlat perhepiirissä, mutta korona siirsi juhlia. Meitä tulee ihan lähiperheestä noin 30 henkilöä, noudatimme tottakai kokoontumisrajoituksia, juhlia ei pidetty. Toivottavasti kokoontumisrajoituksia lievennetään ja saamme kevään koittaessa  juhlia isää.

Henri LLoydin villakangastakki on ihanan lämmin 

Muutama sana vielä isästä. Silloin 80 vuotta sitten elettiin sota-aikoja maalaistalossa Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä eräs nainen, minun mummuni, oli raskaana ja odotti kaksosia. Synnyttämisen aika tuli ja kylältä lähdettiin hevoskyydillä hakemaan kätilö. Molemmat vauvat syntyivät elävinä, tosin kovin pieninä, syntymäpaino oli molemmilla alle 2 kiloa. Tuli aika kylvettää vauvat. Siihen aikaan käytettiin puusoikkoa, mikä luonnollisesti oli kylmä ja jossa lämmin vesi viileni nopeasti. Kävi niin, että toinen vauvoista alkoi mennä siniseksi. Silloin isomummini, jolla oli, sanotaanko hyvän kokoinen rintavarustus, otti sinertävän vauvan siihen isojen lämpimien rintojen väliin ja hieroi ja lämmitti vauvan henkiin. Se vauva oli minun isäni. 

Mitä minä harrastan ja mitä teen hyvinvointini eteen? 

Harrastuksiin korona on vaikuttanut todella paljon. Lempihommaani on käydä teatterissa, konserteissa ja elokuvissa, kuten tiedetään, ne toiminnot ovat tauolla. Rakastan myös matkustamista ja tunnetusta syystä sekin on nyt tauolla. Viimeksi olen käynyt lokakuussa Tampereella, lue tästä. Viimeisin ulkomaan reissu oli reilu vuosi sitten Ras Al Khaimahiin, lue tästä. 

Lunta ja pakkasta Oulu talvi 2021

Hyvinvoinnin osalta olen aloittanut tämän vuoden alusta kävelyprojektin.  Olen päättänyt kävellä kaikki kohtuulliset matkat. Aiemmin kuljin pyörällä töihin, nyt kävelen sinnekin. Tosin työmatka on 1 km. Asun 5:ssä kerroksessa, vähintään kerran päivässä käytän portaita enkä hissiä. Pieniä  päivittäisiä tekoja, mutta  pitkällä aikavälillä suuria tekoja.

Kevät täältä tullaan!

Millaisia odotuksia minulla on?

Täytyy sanoa, että odotan tulevaa aikaa aivan onnessani. Nimittäin tyttäreni, joka muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan jo 16-vuotiaana, muuttaa Ouluun. Olen onnellinen siksi, että vihdoin asumme samalla paikkakunnalla. 11 vuotta tässä on vierähtänyt eri paikkakunnilla. Ihanaa saada tytär lähelle. 

Odotan tietysti myös paluuta normaalielämään. Erityisesti olen kaivannut eläviä esityksiä, niin teatteria kuin konsertteja. Läsnäolo ja vuorovaikutus on livenä ihan eri asia kuin striimattuna. 

Henri Lloyd villakangastakissa on kivoja yksityiskohtia

Tämän postauksen kuvissa ylläni on viimeisin kirpputorilöytö. Olen aikaisemminkin kertonut, että hankin suurimman osan vaatteistani kirppiksiltä. Kun näin tämän punaisen Henri Lloyd-merkkisen villakangastakin oululaisella Järkikirppiksellä, tiesin heti, että takki on minulle juuri sopiva. Takissa on todella paksu lämmin vuori ja kivoja yksityiskohtia, kuten tuo leuan alla oleva kiinnike sekä toisella puolella olevat tuplataskut. 

Hei, kiitos, kun olet lukenut koko postauksen. Mitä Sinulle kuuluu juuri nyt? 

Helmikuu on jo mukavalla mallilla, oikein rentouttavaa sunnuntaita Sinulle!

Kiitos, kun olet mukana! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Kuukauden valinta Atlantic Crossing

Blogissa aloittaa ihan uusi sarja: KUUKAUDEN VALINTA , jossa nostan esiin kuluneen kuukauden aikana ilahduttaneen tai inspiroineen asian/ilmiön. Itse inspiroiduin todella paljon tästä Kuukauden valinta-postaussarjasta luettuani Still Life-blogin postauksia. Rohkaistuin ottamaan yhteyttä Still Life-blogin bloggaajaan ja kysyin luvan, saanko käyttää samaa ideaa. Sain luvan. Tervetuloa siis uuden palstan, Kuukauden valinta, pariin. 

Tammikuun kuukauden valinta: Atlantic Crossing

Paras romanttinen tvsarja
Atlantic Crossing pääosissa Sofia Helin ja Tobias Santelmann

Tammikuussa olen saanut nauttia viikon pituisesta lomasta. Meillä on ollut tapana lähteä lomalla reissuun, mutta tänä vuonna loma sujui, yllätys yllätys, kotona. 

Normioloissa en koskaan ehdi seurata mitään sarjaa. Minulla ei ole Netflixiä tai mitään muutakaan suoratoistopalvelua. Olen huomannut, etten tarvitse Yle Areenan lisäksi , jossa tämäkin sarja on, mitään muita suoratoistoja. 

Ei ole mikään salaisuus, että minä fanitan kuninkaallisia. Niinpä tämä sarja oli ihan mustjuttu. Lomalla oli aikaa viettää katselumaraton. Ei, en todellakaan jaksanut katsoa sarjan 8 jaksoa samana päivänä, jaoin jaksot 2:lle päivälle.

Atlantic Crossing kertoo Norjan nykyisen kuninkaan, Harald V:nnen vanhemmista kruununprinssipari Olavista ja Märtasta.

Sarjassa eletään sota-aikoja 1940-luvulla. Kuten historia kertoo, natsit miehittivät ensin Tanskan ja sitten Norjan. Kruununprinsessa Märta lapsineen lähtee sotaa pakoon. Monien vaiheiden jälkeen he päätyvät Yhdysvaltoihin, jossa  presidentti Franklin D. Roosevelt tarjoaa tukeaan.

Rapakon takaa Märta yrittää auttaa rakasta kotimaataan kaikin mahdollisin keinoin. Märta on paljon tekemisissä presidentti Rooseveltin kanssa. Jopa niin paljon, että juorukellot saavat jutun aihetta kruununprinsessan ja presidentin liian lämpimistä väleistä. Märta on tilanteessa, jossa hänen on pelastettava sekä Norja että avioliitto kruununprinssi Olavin kanssa.

Mitä oikeasti tapahtui kruununprinsessa Märtan ja presidentti Rooseveltin välillä, sitä me emme tiedä. 

Sen me tiedämme, että kruununprinsessa Märtan kuoltua vuonna 1954 kuningas Olavi ei koskaan avioitunut uudelleen. Märta oli Olavin suuri rakkaus.

Jos pidät sarjasta, jossa sekoitetaan faktaa ja fiktiota, mukana on rakkautta, koskettavia ihmiskohtaloita, upeita näyttelijäsuorituksia, hienot, miltei aidoilta vaikuttavat puitteet. Silloin katso Atlantic Crossing. 

Kun sarja oli loppumaisillaan, romantikkona minä pyyhin kyyneleitä. Ihana sarja, lämmin suositus.

Hieno sattuma osui tähän tämän postauksen julkaisupäivään. Nimittäin tämän päivän, 31.1.21, IS:n nettiversiossa on juttu kruununprinsessa Märtan uskollisesta hovinaisesta, joka onkin, yllätys yllätys, suomalaisen teollisuussuvun, Gullichsenin tytär Ragni.  Lue koko juttu tästä.

Joko olet katsonut tämän sarjan, mitä tykkäsit?

Tammikuu on loppusuoralla, niinpä vain on mukavasti saatu vuosi 2021 käyntiin. Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

Kiitos, kun olet mukana! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️          Päivi 

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Kuukausi aikaa kokeilla ilmaiseksi ääni- ja e-kirjoja

Kaupallinen yhteistyö Nextoryn kanssa. *sisältää mainoslinkin. Tätä postausta kirjoittaessa katsoin samalla tv:stä uutisia. Ihmeellinen sattuma, sillä uutisissa puhuttiin kirjoista. Nimittäin ensimmäistä kertaa vuoden myydyimmäksi kirjaksi nousi äänikirja. Täytyy myöntää, että tähän saakka olen ollut ns. "vanhan liiton" nainen, olen lukenut ihan "oikeita" kirjoja, äänikirja on minulle ihan uusi tuttavuus. Yhteistyön puitteissa Nextoryn kanssa olen nyt opetellut kuuntelemaan kirjoja ja lukemaan e-kirjaa. Jes, vielä sitä oppii uusia asioita!

Missä voin kokeilla ilmaiseksi Nextorya
Nextory toimii puhelimella ja tabletilla

Täytyy sanoa, että minulle on avautunut ihan uusia maailma. Nextorylla on todella suuri valikoima e-kirjoja, joita voi kuunnella tai lukea niin paljon kuin haluaa. Ei tarvitse mennä kirjastoon etsimään lukemista, kun mukana on valtava kirjasto esimerkiksi taskussa. Tänä korona-aikana kirjastot toimivat rajoitetusti, joten Nextory on helppo ratkaisu lukemisen nälkään. 

Missä voin kokeilla ilmaiseksi Nextorya
Nextoryssa on todella laaja valikoima kirjoja

Runsaudenpula, niin paljon kirjoja, mistä valita. Tuntui, että nyt avautuu kirjan ystävän taivas, kaikki toivekirjat ovat siinä valmiina. Lukuisista vaihtoehdoista päätin aloittaa lukemisen Tellervo Koivistosta. Hänen elämänsä tarina kiinnostaa minua. Osa kirjoista on pelkästään e-kirjoja, kuten on Tellervonkin tarina.

Missä voin kokeilla ilmaiseksi Nextorya
Nextoryssa on ääni- ja e-kirjoja

Yhtenä iltana, kun en meinannut saada unen päästä kiinni, laitoin Nextorysta kuulumaan Antti Holmaa. Hänen kirjansa Kaikki elämästä(ni) oli viime vuonna kolmanneksi suosituin äänikirja 49 700 kappaleella. Antin ääni on jotenkin rauhoittava, hän lukee kirjansa itse. Laitoin päälle uniajastimen ja niinhän siinä kävi, että nukahdin Antin lukemaan iltasatuun (hänen oma kirjansa) .

Missä voin kokeilla ilmaiseksi Nextorya
Nextoryssa on näppärä uniajastin (kuvakaappaus Nextory) 

Saan antaa uusille Nextoryn käyttäjille mahdollisuuden  30 päivän ilmaiseen kokeilujaksoon. Kokeilujakso ei sido sinua mihinkään, saat ihan rauhassa tutustua Nextoryn valtavaan kirjavalikoimaan. Jos äänikirjat ovat sinulle, kuten oli myös minulle, ihan uusi juttu, niin nyt on hyvä mahdollisuus kokeilla Nextorya rauhassa  vaikkapa siellä omalla kotisohvalla. 

Klikkaa *tästä ja avaa itsellesi uusi maailma ääni-ja e-kirjojen parissa.

Minä puolestani aion haastaa itseni ja paneutua ajankohtaiseen henkilöön. Nimittäin Kamala Harrisin tarinaan englanninkielellä luettuna. Samalla iskulla kaksi kärpästä, tutustun Kamalaan paremmin sekä saan kielikylpyä. 

Missä voin kokeilla ilmaiseksi Nextorya
Kamala Harrisin tarina (kuvakaappaus Nextory) 

Tämä sunnuntai kuluukin siis mukavasti mielenkiintoisten naisten, Kamalan ja Tellervon seurassa. Klikkaa *tästä, ja katso mitä mukavaa kuuntelemista tai lukemista Nextory sinulle tarjoaa.

Olen ollut tämän kuluneen viikon lomalla. Kotona, neljän seinän sisällä lumimyrskyjä paossa. On siis ollut hyvää aikaa tutustua uuteen asiaan, Nextoryyn. On ollut ihanaa vaan olla ilman sen kummempaa ohjelmaa. Ihan  hyväkin näin korona-aikana, parempi olla hissukseen omissa oloissa. Mihinpä sitä tarvitsisikaan lähteä kun kotona on kokonainen uusi maailma.

PSST...Viime vuoden myydyimpiin kirjoihin palatakseni, 2.sijalla myydyimpien tietokirjojen sarjassa oli Ulla-Maija Paavilaisen kirja Suurin niistä on rakkaus Kirsti Paakkasen tarina. Keväällä sain kirjasta arvostelukappaleen, lue tästä postaus kirjasta. Nextorysta voit helposti myös kuunnella Kirstin tarinan.

Mukavaa sunnuntaita ja ihanaa uutta alkavaa viikkoa!

Kiitos kun olet mukana! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️        Päivi 

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Vertaistukea autismin kohdatessa Nuutin tarina

Hyvää alkanutta vuotta 2021 Sinulle lukijani siellä ruudun toisella puolella. Blogi on pikkuhiljaa heräämässä henkiin joululoman jälkeen. Aloitetaan tämä vuosi lukukokemuksella. Esittelyssä Noora Koposen kirja Jos mä oon oikee Nuutin tarina.

Noora Koponen Jos mä oon oikee Nuutin tarina

Vertaistuki autismin kohdatessa
Jos mä oon oikee Nuutin tarina

Heti alkuun täytyy todeta, että, jos perheessä on autisminkirjon henkilö ja kaipaat vertaistukea, niin lue ehdottomasti tämä kirja. Olisipa joku samanlainen kirja ollut olemassa jo 25 vuotta sitten, kun autismi oli uusi ja ajankohtainen asia meidän perheessä.

Taustaa: minulla on kaksi nyt jo aikuista tytärtä, joista toisella on diagnoosi lapsuusiän autismi. Kirjaa lukiessa tuntui kuin olisin lukenut meidän perheen tarinaa autismin kohdatessa. Palasin hetkessä takaisin muistoihin 25 vuoden taakse.

Kaikki tuntuu tapahtuneen niin samalla tavalla. Lainaus Nuutin tarinasta: "Se jokaisen vanhemman pahin pelko, joka tulee pyytämättä osaksi elämääsi onnellisuuden rinnalle." Se, että, kaikki ei olekaan hyvin. Lapsen kehityksessä on jotakin hämminkiä. Kun katselen valokuvia 8 kuukauden ikäisestä tyttärestä, hän näyttää niin täydelliseltä istuessaan lelujen keskellä viltin päällä kesäisenä päivänä. Muutama kuukausi siitä hetkestä eteenpäin olimme sairaalassa lastenosastolla tutkimusjaksolla. Tytär ei enää ottanut katsekontaktia ja hän tuntui olevan jossakin todella kaukana.

Noora Koponen kuvaa Nuutin sairaalajakson tutkimuksia niin todellisesti. Myös me olemme käyneet nuo tutkimukset läpi. Tunsin itse samoja tunteita, itsesyytöksiä, pelkoa ja tuskaa. Tuntui todella pahalta katsoa pientä lasta (1-vuotias) nukutettuna magneettikuvaa varten sekä kytkettynä niihin pieniin antureihin,  joilla mitattiin aivosähkökäyrää. 

Vertaistuki autismin kohdatessa
Jos mä oon oikee Nuutin tarina 

Kuten myös Nuutilla, omalla tyttärellä oli siinä mielessä onnea, että hän sai todella hyvän oman avustajan. OYSista kävi terapeutti ohjaamassa tyttären avustajaa koritehtävien laatimisessa. Tytär ei myöskään puhunut, siihen aikaan käytettiin pictokuvia. Hoitopaikka ja koti olivat "pictotettu" , kuvia oli joka paikassa. Lisäksi askartelin sellaisiin pieniin valokuva-albumeihin, jossa on ne muovitaskut, omat kuvatarinat erilaisten tilanteiden varalle. Siitä se elämä vain lähti etenemään. Tällä hetkellä asiat ovat aika hyvällä mallilla.

Tätä kirjaa en pystynyt lukemaan itkemättä, kirja meni tunteisiin ja avasi niin monia muistoja. Kirjan kirjoittanut Nuutin äiti Noora Koponen on ensimmäisen kauden kansanedustaja. En ota  kantaa politiikkaan tai puolueisiin, mutta mielestäni on hyvä, että erityislasten asiaa valtakunnan ykköstasolla vie eteenpäin henkilö, joka oikeasti tietää mistä on kyse. On aivan eri asia opiskella autismiasiaa kirjoista kuin elää autistisen henkilön kanssa.

Laitan tähän loppuun vielä lainauksen kirjasta sekä Happoradion biisistä "Puhu äänellä, jonka kuulen" .

                                                                        "Puhu äänellä, jonka kuulen

                                                                         Sanoilla, jotka ymmärrän

                                                                         Runoilla, jotka käsitän

                                                                         Sinuun tarvii tekstityksen

                                                                         Salaisuuksien selittäjän

                                                                         Kertojan kaikkitietävän

                                                                         Puhu äänellä, jonka kuulen"


Jes, nyt olen korkannut blogissa tämän alkaneen vuoden 2021. Tunnelma ja tilanne on ihan eri kuin vuosi sitten. Todennäköisesti tänä vuonna reissut tehdään kotimaassa ja toivotaan, että pääsemme jossain vaiheessa nauttimaan kulttuurista ja tapahtumista.

Kiitos Sinulle, kun olet mukana! 😊 Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️          Päivi