torstai 13. helmikuuta 2020

Miten Ras al Khaimanissa tulee pukeutua?

Kuten jo aikaisemmin kerroin, perehdyin matkakohteeseen ihan viime tipassa. Kohteena oli Ras al Khaimah, pohjoisin emiraatti, "teltan pääty". Ras Al Khaimah on vielä vanhoillinen ja siellä perinteiset arvot ovat voimissaan. Ras Al Khaimahissa ei vielä olla niin vapaamielisiä pukeutumisen suhteen kuin Dubaissa. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Miten Ras al Khaimahissa tulee pukeutua?

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Hilton Garden Innin puutarha Ras al Khaimah 

Onneksi on olemassa tämä netin ihmeellinen maailma. Sieltä löytyi pukeutumisohjeita Arabiemiraatteihin. Mielellään pitää olla joko olkapäät tai polvet peitettynä, vaatteet eivät saa olla liian tiukat/vartalonmyötäiset.

Apua, nyt rupesi pukkaamaan ongelmaa. Kävin kesävaatevarastoni läpi, kaikki hameeni/mekkoni olivat lyhyitä, helma reippaasti polven yläpuolella. Tykkään myös vartalonmyötäisistä vaatteista, en omista juurikaan löysiä, ylisuuria  vaatteita.

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Lindexin Pink Collectionin pitkä kuviollinen mekko

Ei auttanut muu kuin lähteä reissua edeltävänä iltana kiertelemään aletankoja. Tammikuussa ei ole kovin runsaasti tarjolla ohuita, peittäviä, pitkiä mekkoja, mutta onneksi  pelastajakseni tuli Lindex!

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Lindex Pink Collectionin mekko hehkuu kilpaa petunioiden kanssa Hilton Garden Inn 
Ihan ensimmäisenä päivänä Ras al Khaimahissa olin pukeutunut samaan asuun kuin Auringonlaskun jeeppisafarilla: trikoopaita ja pitkät housut. Huomasin, kun kävimme parissa paikallisessa ruokakaupassa, että se kokonaisuus ei ollut paras mahdollinen. Housut olivat liian vartalonmyötäiset ja sain osakseni muutamia ei niin mukavia katseita. Sen päivän jälkeen minulla olikin koko viikon vain kaksi asua. Joko tämä ihana värikäs mekko syksyn Pink Collectionista tai ruskea, hieman lyhyempi ja löysempi mekko.

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Rantabulevardilla Ras al Khaimahissa tammikuu 2020
Nämä mekot olivat todellisia löytöjä Lindexin aletangosta. Ihastuin heti ihanaan, värikkääseen Pink Collectionin mekkoon. Ruskea mekko puolestaan oli hyvä "suoja-asu". Itsellänikin oli mukavampi olla, kun ei kiinnittänyt mitään ylimääräistä huomiota.

Nimittäin suurin osa ihmisistä, joita oli kauppakeskuksissa, rantabulevardilla,  oli miehiä. Naisia ei juurikaan näkynyt, ne muutamat naisseurueet, joita näin, olivat liikkeellä miespuolisen henkilön kanssa. Naisilla oli perinteiset mustat asut, osalla oli vain kapea aukko silmien kohdalla.

Joten, jos olet tulossa Ras al Khaimahiin, jätä kotiin lyhyet shortsit/mekot ja yläosat, joissa on avara kaula-aukko. Kauppakeskuksissakin oli heti ovella kyltti, jossa muistutettiin soveliaasta pukeutumisesta. Maassa maan tavalla. Hotellien ranta-alueet ovat sitten ihan eri asia.

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Tämä rantabulevardi vie suoraan Al Naeem Mall ostoskeskukseen
Ruskeaan mekkoon kuului kangasvyö, mikä minusta tuntui turhan ohuelta. Yhdistin mekkoon oman vyön ja käytin kangasvyötä hiuspantana. 

Pukeutumisohjeet Ras al Khaimahiin KultturelliMatkalaukussa blogissa
Ras al Khaimahin lahden rannalla
Aika edullisesti löysin nämä mekot sieltä aletangosta. Aion säilyttää mekot vastaisuuden varalle, nämä ovat ainoat omistamani pitkät mekot. Dubai on nähty, Ras al Khaimah on nähty. Jonkinlainen polte Arabiemiraatteihin jäi, haluaisin käydä joskus Abu Dhabissa. Siellä kiinnostaa erityisesti Sheikki Zayedin moskeija ja Abu Dhabin Louvre-museo. Joten ehkä näillä mekoilla on käyttöä myös tulevaisuudessa. 

Huomenna on ystävänpäivä, ihanaa ystävänpäivää Sinulle! ❤️

Kiitos kun luet blogiani!❤️   Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!❤️
                                                                                 
                                                                                             Päivi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊