sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Unelmieni käsilaukku Utua - laadukasta käsityötä

Olen täällä blogissa hehkuttanut Raahea turistikohteena, viime kesän juttuja voit lukea täältä. Raahessa on hyvin säilyneitä vanhoja puutaloja sekä tietysti Pekkatori ympäristöineen. Siellä Pekkatorin laidalla on myös viehättävä Langin Kauppahuone.

Quality handbags from Finland Utua
Utua käsilaukku malli Tasku

Nyt joku voi kysyä, mitä tekemistä Langin Kauppahuoneella ja unelmieni Utua käsilaukulla on samassa postauksessa. Vastaus on Piia Vähäsalo, hän on molempien yritysten äiti. Piiasta on hyvä haastattelu Eeva-lehden huhtikuun 2019 numerossa.

Ellet ole lukenut haastattelua, kerron Piian tarinaa. Hänet nimitettiin ensimmäisenä naisena Suomessa pelastusjohtajaksi vuonna 2003. Piia sai kipinän pelastustoimintaan lapsuudenperheestään. Parhaimmillaan Piialla oli noin 750 alaista. Piian vanhemmat olivat päätoimisia keramiikka-alan yrittäjiä, Piia sai perintönä myös taiteellisen luovuuden.

Utua quality handbags from Finland
Utua handbags from Finland
Piian elämään hiipi pikkuhiljaa outoja niska- ja selkävaivoja. Vähitellen kivut alkoivat hallita elämää niin pahasti, että kysymys ei enää ollut mistään "tavallisesta" niskakivusta.

Piia joutui jäämään eläkkeelle alle nelikymppisenä, hänellä diagnosoitiin harvinainen neurologinen sairaus: ionikanavatauti. Piia oli pari vuotta niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt liikkumaan juuri ollenkaan.

Visit Utua Showroom Raahe Pekkatori
My Utua handbag and me
Luopuminen unelmatyöstä ja elämän totaalinen muuttuminen on kenelle tahansa meistä kova paikka. Piian pelastusrengas löytyi omasta perheestä. Isosisko Terhi, joka toimi vanhempien perustaman Sievin Savi Oy:n toimitusjohtajana, pyysi Piiaa suunnittelemaan käsilaukkuja. Sievin Savi omistaa Sievi-kenkiin erikoistuneet Sievi Shop-myymälät. Kenkien pariksi tarvittiin laadukkaita, kauniita ja monikäyttöisiä käsilaukkuja.

hand made Utua handbags from Finland
Laatulaukut Raahesta Utua
Loppu on historiaa. Piia loi Utua-laukkumerkin, jota myydään Sievi Shop verkkokaupassa, 10:ssä jälleenmyyntipisteessä ympäri Suomen sekä tietysti Helsingissä Aleksanterinkadulla olevassa Utua Brand Storessa.  Laukkuja voi myös ostaa Raahesta Utua Show roomista, joka on saman oven takana kuin Raahen matkailuinfo.

Looking for luxury handbags from Finland
Quality from Finland Utua
Utua laukut suunnittelee Piia Vähäsalo Raahesta
Utua on laatulaukku myös sisäpuolelta
Who is the designer behind Utua handbags
Viimeistelty ompelu Utua-laukun sisäpuolella
Kauan aikaa haaveilin omasta Utua-laukusta. Viime tammikuussa olin Helsingissä ja kas kummaa, yllättäen löysin itseni Utua Brand Storesta Aleksanterinkadulta. Ja lähdin liikkeestä uuden laukun kanssa.  Olen ollut laukkuuni todella tyytyväinen.  Laukku on lempiväriäni, punainen. Malli Tasku sopii minun tarpeisiini hyvin, laukku on juuri sopivan kokoinen koko ajan mukana kulkeville tavaroille. Laukussa on vetoketjulliset taskut sekä laukun sisä- että ulkopuolella. Sisäpuolella on vielä kolme lokeroa. Vuorikangas on kaunis ja ompelujälki viimeistelty. Utua-laukkujen nahat tulevat Italiasta ja laukut tehdään ateljeetyönä Kreikassa.

Want something beautiful from Finland
Uusia haaveita Utua Show roomissa Raahessa
Utua käsilaukut tulevat Raahesta
Utua käsilaukkuja keltaisena ja mustana
Muutama viikko sitten kävin Raahessa Utua Show roomissa haaveilemassa. Joskus minäkin olen sortunut siihen, nimittäin tuomaan niitä "Louis Vuittoneita" aurinkorannalta. En enää, miksi tuoda sieltä joku kopiolaukku, kun meillä Suomessakin on saatavilla suomalaista suunnittelua olevia laadukkaita ja kauniita Utua-laukkuja.

Parissa postauksessa olen nyt tuonut esille vahvoja naisia täältä Pohjois-Suomesta. Heli Suutari, joka on syntyisin  Kempeleestä ja Piia Vähäsalo Raahesta. Heillä molemmilla on ollut mielenkiintoinen ja erilainen polku kuljettavanaan.

Joko sinun olkapäälläsi on Utua-laukku? Mikä malli on lempilaukkusi? Minä haaveilen mustasta Espoo exclusive-mallista......

Selvyyden vuoksi vielä maininta, että ostin laukun itse. Mielelläni tuon täällä blogissa esille vahvoja naisia, tuotteita, osaamista, tarinoita  täältä Pohjois-Suomesta.

Täällä Oulussa on juuri nyt melkoinen takatalvi. Tuntuu hassulta, että viikko sitten ihmiset olivat tuossa lähipuistossa piknikillä, nyt puisto on lumen peitossa.

Kevät keikkuen tulevi, kesää ja lämpöä odotellessa, mukavaa sunnuntaita sinulle!

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️ 

2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis laukku. Punainen kun on vielä lemppariväri. En ole laukkua kyseiseltä merkiltä, mutta olipa kiva lukea tästä, on nimittäin aivan ihana laukkunen. <3

    Kivaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Olen kyllä aivan rakastunut tuohon laukkuun. Teillä siellä Helsingissä on hyvä mahdollisuus käydä tutustumassa Utua-laukkuhin siellä Utua Brand Storessa Aleksanterinkadulla. Mukavaa uutta viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.