lauantai 11. toukokuuta 2019

Arvonta! KultturelliMatkalaukussa täyttää 1 vuotta

Vuosi sitten keväällä luin innokkaasti blogeja, oikeastaan tämä blogimaailma alkoi vasta silloin avautua minulle. Tutustuin moniin niin sisällöltään, aihepiiriltään kuin ulkoasultaan erilaisiin blogeihin. Pikkuhiljaa mieleen hiipi ajatus, miksen minäkin voisi blogata. Vastasin itselleni KYLLÄ! Tällä tiellä olen edelleen, blogini täyttää yhden vuoden.

Visit and walk in Oulu
KultturelliMatkalaukussa blogin 1-vuotissynttäriarvonta

Kiitos teille ihanat lukijat, että olette olleet mukana tässä blogin alkutaipaleella. Blogin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi laitan pystyyn arvonnan, palkinnon olen maksanut itse. Paketissa on YO ZEN harmaat mini joutsen korvakorut. YO ZEN korut kootaan käsin täällä Oulussa YO ZENin studiolla. Suut laitetaan makiaksi Oulu suklaalla. Saunaan saat mukaan tervasaippuaa, saippuassa oleva terva on peräisin Oulussa olevasta Turkansaaren tervahaudasta. Kun kesällä tulet tänne Ouluun, on helppo tutustua nähtävyyksiin omatoimisesti kartan avulla, laitan pakettiin kaksi karttaa, anna toinen vaikka kaverille. Syksykin on valitettavasti edessäpäin, silloin tarvitaan heijastinta, paras malli on Oulun oma toripolliisi.

Wintertime in Budapest
Budapest Tammikuu 2019
Vuosi on mennyt nopeaan ja tästä bloggaamisesta on tullut mukava harrastus. Tosin aikaa vievä. Valokuvaus, kuvien valinta, mahdollinen muokkaus, nimeäminen, varsinainen tekstin kirjoitus vievät tosi paljon aikaa. Tälle harrastukselle kun antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Mitä tekemistä Oulussa on
Oulun teatteri
Toinen asia on tekniikka. En todellakaan ole mikään koodari, tietsikkamaailma on haastava. Kaikki asiat hoituvat "kantapään kautta" opettelemalla ja vievät paljon aikaa. Kaikesta haastavuudesta  huolimatta tämä on mukavaa hommaa. Toivottavasti joku siellä ruudun toisella puolella saa inspiraatiota, vinkkiä, apuja johonkin asiaan, tulee tutuksi jonkin uuden asian kanssa, kun lukee tätä blogia.

Heli Suutari ja minä Kempeleen kirjastossa huhtikuu 2019
Tilastot kertovat teidän lukeneen eniten näitä postauksia, tässä tulee blogini TOP 10 luetuimmat postaukset ensimmäisen vuoden ajalta.

1. Seniorisoppa Oulun teatterissa, yhteistyöpostaus
2. Sunny Beach
3. Heli Suutari Kaikki kääntyy hyväksi 
4. Teatterissa Matin ja Gabrielin kanssa
5. Ihmisellinen mies, Oulun teatteri yhteistyöpostaus
6. Nessebarin vanha kaupunki
7. Miten saan hiuksista kauniit ja tuuheat, yhteistyöpostaus
8. Perinteiden Bulgaria-retki maatila
9. Kaupunkiloma talvisessa Budapestissä
10. Vinkki ilmaisiin kiharoihin Helsingissä

Hyvin olen pysynyt blogin aiheessa, kulttuuria, matkustamista ja kauneutta hiuspostausten muodossa.

Visi Nesebar Bulgaria
Vanhan kirkon rauniot Nessebar Bulgaria 
Arvontaan voi osallistua  vain kommentoimalla täällä blogissa. Koska blogini pääaiheita ovat kulttuuri ja matkustus, laita kommentiin, mitä nämä kaksi asiaa, kulttuuri ja matkustus, sinulle merkitsevät.  Lisäksi sähköpostiosoite, johon voin, voiton osuessa kohdalle, ottaa yhteyttä. Palkinto postitetaan vain Suomeen.

Arvonta päättyy pe 17.5. , kaikki klo 22.00 mennessä tulleet kommentit osallistuvat arvontaan.

Synttäritunnelmissa.....Mukavaa viikonloppua kaikille!

Onnea äidit 🌹, lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!❤️

38 kommenttia:

  1. Kulttuuri = elämyksiä, irtiottoja, tietoa: tänään viimeksi Kinky Boots Helsingissä ❤ Matkustus = hyvin paljon edellisiä + ainakin rentoutta ja yhdessäoloa läheisten kanssa: suunnitelmissa kesälomareissu. s.e.anttila at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Hieman itseä harmittaa, kun en ehdi nähdä Kinky Bootsia, niin paljon sitä on kehuttu. Jostain luin, että syksyllä 2020 musikaali tulee, samalla miehityksellä Tampereelle. Sinne pitää sitten päästä!

      Poista
    2. Juu, tervetuloa Tampereelle! Ajattelin käydä siellä uusiksi. Liput tulivatkin jo eilen myyntiin!

      Poista
    3. Huomasin itsekin, että liput on jo myynnissä, tässä pitää alkaa tosissaan suunnittelemaan Tampereen reissua syksylle 2020.

      Poista
  2. Kumpikin mukavia asioita! Enempi ehkä kuitenkin matkailu! Mukaan arvontaan siis..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Näin on, molemmat ovat mukavia asioita.

      Poista
  3. Pikkulapsiarjessa matkustus tällä haavaa jää kotimaahan ja oululaisena Oulua olisi tänä kesänä tarkoitus lasten kanssa tutkiakin turistin silmin :) Yo Zeninkään korujen en tiennyt olevan Oulusta, kyllä sitä on aukkoja sivistyksessä. On ihanaa matkatessa tutustua paikalliseen kulttuuriin ja tapoihin ja nähtävyyksiin. Haaveilen jo vuosien päähän kun taas joskus pääsisi uudelle ulkomaanreissulle :)

    tiinatorg@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Oulussakin on aika paljon nähtävää ja tekemistä. Itse pyöräilen päivittäin tuon uusitun Hollihaan puiston ohitse, siellä on lapsille kaikenlaisia telineitä ja keinuja sekä hieno liikennepuisto. Tulevana kesänä Turkansaaren ulkoilmamuseoon on vapaa pääsy, sekin on tutustumisen arvoinen paikka.

      Poista
  4. Vapautta,tiivistettynä. Onnea blogille! Mukana arvonnassa. Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Kun lentokone rullaa kiitoradalle ja nousee ilmaan, siinä itsekin koen ihmeellisen vapauden tunteen, maailma, täältä tullaan.

      Poista
  5. Paljon onnea 1- vuotiaalle❤❤Kulttuuri ja matkailu ihania asioita..työ vain häiritsee niiden toteutumista😊Ihanaa äitienpäivää ja mukana kivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Sama juttu täällä, kulttuurista ja matkustamisesta nautin työelämän antamissa rajoissa.

      Poista
  6. Paljon onnea ja yhtä paljon menestystä tulevaan!

    Itselleni kulttuuri ja matkustus on ykkösintohimonkohteita elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Myös minulle kulttuuri ja matkustus ovat tärkeitä ja voimaannuttavia asioita. Niistä saa positiivista energiaa.

      Poista
  7. Onnea blogillesi ja kivat mulle, kun tänne tänään löysin, nimittäin tuon Nessebar-postauksen luin mielenkiinnosta heti ekaks. Täytyykin tsekata, mikä matkatoimisto tekis pakettimatkoja tuonne. Kulttuuri ja reissailu kiinnostaa kaikinpuolin. Mukaan kivaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Onpas mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Nessebar on mukavan rauhallinen paikka, täynnä historiaa. Jos haluaa villimpää menoa, Sunny Beach on lähellä.

      Poista
  8. Kulttuuri ei ole niin tärkeää kuin luonto ja matkailu, mutta toki kaikki kiinnostaa. roininenleila@gmail.con

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Itselleni molemmat ovat tärkeitä, mutta luonnossakin tulee liikuttua, kuten reilu kuukausi sitten hiihtoretkellä.

      Poista
  9. Kulttuuri ja matkailu, useinkin samassa paketissa. Tärkeitä, nähdä ja kokea uutta. Kulttuuri on usein matkaa omiin tunteisiin, omaan sisimpään. Hauska tuo ensimmäinen kuva, olen itsekin poseerannut samaisen herran kanssa yhteiskuvassa :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Näinpä, kulttuurin ja matkailun voi näppärästi yhdistää samaan pakettiin. Euroopan kaupungeissa kävellessä on kuin olisi koko ajan ulkoilmamuseossa, pää pyörii ympäriinsä, kun on niin paljon katsottavaa.

      Poista
  10. Kulttuuri on elämän rikastuttamista. Elämä pn kulttuuria ja murteet ne vasta onkin. Matkustaminen on ihanaa kulttuurin rikastamista. Suomessa on paljon ihania kokemattomia paikkoja.
    pho174@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Näin on, elämä olisi aika paljon köyhempää ilman kulttuuria. Itse saan konserteista ja teatterista positiivista energiaa, ikään kuin lataan itseäni. Voimaantuneena jaksaa arkielämää paljon paremmin. Suomessa on paljon nähtävää, itselle Itä-Suomi on aika tuntematon, sinne pitäisi joskus lähteä kierrokselle.

      Poista
  11. Onnea blogille. Tytär muutti juuri Ouluun Metsokankaalle ja kesällä olisi tarkoitus koluta Oulua lähemmin. Pikisaari, jossa hän opiskelee, on jo nähtävyys itsessään. Uoea paikka❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Tervetuloa kesällä tänne Ouluun! Palkinto paketissa onkin kartta omatoimiseen kiertämiseen nähtävyyksissä. Oulussa on hieno matkailuinfo, josta saa tarvittaessa lisää materiaalia. Pikisaari on hieno paikka, jolla on mielenkiintoinen historia.

      Poista
  12. Kulttuuri ja matkustelu on elämän suola. Teatterit, elokuvat, näytökset ja ihan vaan elämä ympärillä. Muiden maiden kulttuurit avaa silmiä, ettei kaikkialla toimitakaan sillä suomalaiselle tutulla tavalla. En edes osaa tiivistää tätä mun ajattelua lyhyesti. 😂🙈 ja hyvää blogisynttäriä, vähän myöhässä. Kiitos että jaksat kirjoittaa. 🙈💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Vanha fraasi, matkailu avartaa, pitää paikkansa. Huomaa, ettei kaikkialla ole asiat samalla tavalla kuin meillä. Ja senkin huomaa, että Suomi on vielä ihana lintukoto, tosin maailman tuulet ovat alkaneet puhaltaa tännekin. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan, kun tulee mieleen, onko siellä ruudun toisella puolella ketään lukemassa. Mukavaa päivää!

      Poista
  13. Oikein paljon onnea 1-vuotiaalle blogille! :-) Rakastan matkustaa sina kun vaan mahdollista ja samalla tutustua uusiin kulttuureihin, ne kulkevat käsi kädessä. Mukana ollaan ihanassa arvonnassa! T. Kati kati.kainulainen@ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Sama itsellä, tykkään matkustaa ja tutustua uusiin kulttureihin ja paikkoihin. Aina ei tarvitse matkustaa kauas, läheltäkin voi löytää aarteita.

      Poista
  14. Kulttuuri ja matkailu ovat oman elämän täydentämistä ja rikastuttamista. Ihanaa viikkoa sinulle!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Ihanaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  15. Kulttuuri ja matkailu merkitsevät minulle ihania uusia elämyksiä koko perheen kesken. :)
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Näin on, on mukavaa jakaa kokemuksia perheen kanssa ja sitten muistella, muistatko kun siellä....Jaettu ilo on paras ilo.

      Poista
  16. Ahh, ihana Oulu-aiheinen palkinto, mukana arvonnassa :) Rakastan matkustamista, joten kulttuuri ja matkailu on lähellä sydäntä. Aina on seuraavan reissun suunnittelu mielessä :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Näinpä se tahtoo olla, kun on reissusta palannut kotiin, jonkin aikaa menee ihan rauhassa, sitten alkaa vaivihkaa katselemaan tarjouslentoja.....

      Poista
  17. Pyrin kerran vuoteen käymään jossain missä en ole koskaan käynyt. Huhtikuussa olin Lissabonissa, matkailuun kuuluu aina ripaus kulttuuria en ole kovinkaan kova käymään missään museoissa ja turistinähtävyyksiä katselemassa, mutta kulttuuri on paljon muutakin...ihmisiä, ruokaa,musiikia.. :)niistä minä pidän!
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Lissabon on minulla käymättä, moni on paikkaa kehunut, sinne joskus...Se on melkein parasta kulttuuria istua katukahvilassa vain katselemassa ihmisvilinää. Niin erilaista kuin koto-Suomessa. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  18. Mukana kulkevat aina yhdessä kulttuuri ja matkailu. Tykkään matkustella ja tutustua paikalliseen kulttuuriin, joka on jokaisessa maassa kuitenkin erilainen ja se se rikkaus onkin.Ja jokaisen maan oma ruokakulttuuri, se minun täytyy olla aina ykkösenä. Miksi lähteä muualle jos maisema ym ovat samanlaiset kuin koto-Suomessa. klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! Ruokakulttuuri on minullekin yksi tärkeä osa reissaamista. Jännittävää, kun tilaa ruokaa, ei oikein koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Koskaan ei ole tullut mitään megapettymystä, uusia makukokemuksia kylläkin. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.