Blogissa jatketaan kotimaisen kirjallisuuden merkeissä ja nimenomaan vahvojen naiskirjailijoiden linjalla. Jokin aika sitten sain yhteistyönä Otava-kustantamon kanssa luettavaksi kolme kirjaa. Raija Oranen Selvä peli, Ulla-Maija Paavilainen Hyvä tyttö ja Paula Nivukoski Nopeasti piirretyt pilvet. Tykkään lukea kotimaista kirjallisuutta. Nämä kolme kirjaa ovat kaikki keskenään erilaisia, mutta mielenkiintoisia.
![]() |
Raija Oranen Paula Nivukoski Ulla-Maija Paavilainen Otava kustannus |
Ulla-Maija Paavilainen Hyvä tyttö
Hyvä tyttö on mukaansa tempaava tarina lehtimaailmasta. Pitkään lehtimaailmassa toimineena Ulla-Maija Paavilainen kirjoittaa sujuvasti maailmasta, jonka hän tuntee. Lehden toimituksessa on joukko erilaisia ihmisiä, heillä jokaisella on omat salaisuutensa, menneisyys, haaveet. Samassa työpaikassa kun ollaan, intohimoja leimahtaa siellä täällä.
Pidin kirjan tyylistä, teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Kirja kuvaa hauskalla tavalla aikaa, 1980-lukua, jolloin nykyinen tietotekniikka oli vielä vain aavistus. Itsekin 1980-luvun eläneenä sain kirjaa lukiessa sellaisen aikamatkakokemuksen.
Hyvä tyttö on ensimmäinen osa lehtimaailmaan sijoittuvasta sarjasta. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa osaa.
![]() |
Ulla-Maija Paavilainen Hyvä tyttö Otava |
Raija Oranen Selvä peli
Selvä peli kuvaa samaa aikaa, 1980-lukua. Kirjan keskeisissä tapahtumissa on kaksi pariskuntaa, kaupunginjohtaja Hartikainen ja rouva sekä kaupungin kakkosmies Aalto ja rouva.
Kaupungin johtomiehillä esikuntineen on meneillään monia kiemuroita usealle taholle. Kuka on uskollinen kenelle, kuka on ostettavissa. Mitä kaikkea tästä seuraa.
Kirjassa on myös surullisia sävyjä. Voisi luulla, että edustusrouvana olo on helppoa ja ihanaa. Tässä kirjassa kaupungin ykkösrouvat ovat yksinäisiä ja surullisia hahmoja. He miettivät, tässäkö se nyt oli, se oma elämä.
Selvä peli on hyvä ajankuva 1980-luvulta. Mitä kaikkea tapahtuu kulisseissa ja mitä tapahtuu, kun korttitalo alkaa kaatua.
![]() |
Raija Oranen Selvä peli Otava |
Paula Nivukoski Nopeasti piirretyt pilvet
Nopeasti piirretyt pilvet kertoo Liisan tarinaa 1900-luvun alkupuolella. Liisan isä kuolee ja isän viimeinen toivomus on, että Liisa huolehtii Isossakyrössä olevasta sukutilasta.
Elämä 1900-luvun alussa on ankaraa. On köyhyyttä, hallaa, tauteja, kukin yrittää selviytyä tavallaan. Liisan elämän mies Kalle saa kuumeen, nimittäin Amerikan kuumeen. Amerikkaan, sinne on päästävä. Kalle lähtee ja Liisa jää kotiin Pohjanmaalle. Liisa odottaa ja odottaa, helppoa se ei ole. Liisan äiti ja kylän juoruakat lisäävät kierroksia....Kalle ei tule takaisin. Niinhän siinä käy. Liisa ottaa vastuun itsestään, lapsistaan ja alkaa rakentaa omaa elämää.
Tämä kirja kosketti minua henkilökohtaisesti siten, että pappani isä on aikoinaan myös lähtenyt Amerikkaan. Hän kuitenkin palasi takaisin. Mutta vielä viimeisinä vuosiaan hän haaveili: Kyllä minä vielä kerran palaan sinne Njuu Jorkin rannoille. Koskaan hän ei Amerikkaan palannut.
Me nykyihmiset emme voi edes aavistaa kuinka rankkaa elämä on ennen ollut. Nopeasti piirretyt pilvet piirtää hyvää ajankuvaa. Oman mausteensa kirjaan tuo murre. Kirjan loppuessa Liisa on uuden elämän edessä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, jatkuuko Liisan tarina.
Kaikkia näitä kolme kirjaa (kirjat saatu yhteistyön merkeissä) voin lämpimästi suositella. Meidän omat kotimaiset kirjailijamme osaavat piirtää vahvaa ajankuvaa ja kertoa hyviä tarinoita.
Kiitos yhteistyöstä Otava!
Rempseää, keväistä, aurinkoista ja mukavaa huhtikuun viimeistä viikonloppua kaikille!
Nähdään Instassa, Facebookissa ja täällä blogissa, lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️ !

Paula Nivukoski Nopeasti piirretyt pilvet Otava |
Kaikkia näitä kolme kirjaa (kirjat saatu yhteistyön merkeissä) voin lämpimästi suositella. Meidän omat kotimaiset kirjailijamme osaavat piirtää vahvaa ajankuvaa ja kertoa hyviä tarinoita.
Kiitos yhteistyöstä Otava!
Rempseää, keväistä, aurinkoista ja mukavaa huhtikuun viimeistä viikonloppua kaikille!
Nähdään Instassa, Facebookissa ja täällä blogissa, lämpimästi tervetuloa uudet lukijat ❤️ !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.