keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Say cheese - Oulun Juustoseuran mukana juustoja maistelemassa

Oletko koskaan kuullut Juustoseurasta? Minäkään en ollut, mutta tässä viime vuosina olen päässyt miehen avecina mukaan Juustoseuran Oulun paikallisyhdistyksen tapaamisiin. Juustoseura on perustettu vuonna 1961 suomalaisen juustokulttuurin edistämiseksi.

Kuinka paljon Suomessa syödään juustoa?

Silloin 1960-luvun alkupuolella suomalaiset söivät vain 2,5 kg juustoa vuodessa henkilöä kohti. Juusto oli siis harvinaista herkkua. En muista itsekään, missä vaiheessa lapsuutta maistoin juustoa ensimmäisen kerran. Mieleen on jäänyt pallojuuston punainen vahakuori. Tällä hetkellä suomalaiset syövät juustoa 25 kg vuodessa henkilöä kohti. 

Juustotiski Sokos Herkku Oulu
Sokos Herkku Oulu juustotiski

Juustoseuran Kilpipaikka Oulu Sokos Herkku
Juustoseuran myöntämä suosituskilpi
























Mikä on Juustoseuran suosituskilpi?

Olet ehkä joskus nähnyt kaupassa juustotiskin luona oudon näköisen kilven. Mitä se tarkoittaa? Kysymyksessä on suosituskilpi. Aikaisemmin Juustoseuran suosituskilpi oli metallinen pyöreä, nykyisin suosituskilpi on yllä olevaa mallia. Suosituskilpi myönnetään  hyvin hoidetulle juustomyymälälle sekä monipuolisesti juustoruokia tarjoaville ravintoloille.  Suosituskilpeä täytyy hakea, sitä ei saa automaattisesti. Kilpi kertoo tasosta ja laadusta.

Juustoseuran tavoitteena on lisätä juuston arvostusta sekä tietoutta erilaisista juustoista.  Helsinki on seuran kotipaikka ja  15 muulla paikkakunnalla on paikallis- ja alueseuroja.

Mikä on Oulun paras ruokakauppa Sokos Herkku
Oulun Sokos Herkun juustovalikoimaa
Eilen illalla sain olla mukana, kun Oulun Juustoseura vieraili täällä meidän omassa Sokos Herkussa. Ilta alkoi herkullisesti, nimittäin kahvilla ja ihan ehdottomalla suosikilla, creme bruleellä. Tätä herkkua en todellakaan jätä nauttimatta missään tilanteessa.

Where to have good Lunch in Oulu  Sokos Herkku
Creme Brulee Sokos Herkku Oulu
Juustotarjotin Sokos Herkku Oulu
Juustoseuran tilaisuudessa kun ollaan, niin tietysti siellä maistellaan juustoja. Sokos Herkun juustomestari Ninni esitteli meille nämä herkulliset juustot.  Kuvassa vasemmalla on italialainen kova kittipintainen juusto, keskellä Helsingin  meijeriliikeen  Jätkäsaari juusto ja oikealla Juustoportin Keisarin Juusto. Näistä kolmesta herkullisesta juustosta pidin eniten keskellä olevasta, Helsingin  meijeriliikeen Jätkäsaari juustosta. Jätkäsaari on Port Salut-tyyppinen, voimakas, pitkään kypsynyt pintakittijuusto.

Helsingin meijeriliike

Helsingin meijeriliike on Helsingin seudun ainoa meijeri. Yritys toimii Helsingin Viikissä ja tuotteissa käytettävä raakamaito tulee lähialueen tiloilta lypsytuoreena. Yrityksen juustoilla on hauskat paikalliset nimet: Jätkäsaari, Hakaniemi, Linnunlaulu ja Klippan. Itsellekin oli ihan uusi tuttavuus tämä Helsingin meijeriliike. Hyvä, että vielä löytyy rohkeita yrittäjiä täältä Suomesta ja vielä parempi, kun raaka-aineet tulevat läheltä.

Missä Oulussa voi syödä hyvän lounaan
Rommi-Rusina tuorejuusto Sokos Herkku Oulu 
Kotiin oli pakko ostaa mukaan pieni palanen tätä Rommi-Rusina tuorejuustoa. Rommi-Rusina on lempimakuni jäätelössä, nyt pitää testata, mille tämä juusto maistuu.

Hei lukijani siellä pääkaupunkiseudulla, onko Helsingin meijeriliike tuttu?

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!  Muistathan, että KultturelliMatkalaukussa on myös Instassa ja FB:ssa, tullaan tutuiksi.

Mukavasti ollaan jo keskiviikossa, juustoista ja herkullista loppuviikkoa sinulle!






sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Pohjoisesta tuulee perhedraama Oulun teatterissa

                                                                                    Yhteistyö Oulun teatterin kanssa

Sain blogiyhteistyön merkeissä olla mukana Pohjoisesta tuulee -näytelmän ensi-illassa. Olin jo pohjustanut tulevaa näytelmää edellisenä päivänä, kun kävin teatterilla teosesittelyssä. Oli mielenkiintoista kuulla näytelmän kirjoittaneen Petja Lähteen sekä näytelmän ohjanneen Olka Horilan ajatuksia näytelmästä.

Pohjoisesta tuulee

Näyttelijä Risto Tuorila kuva Jussi Tuokkola Oulun teatteri
Risto Tuorila  kuva Jussi Tuokkola
Näytelmän kirjoittanut Petja Lähde kertoi, että kirjoittaessaan hän näki edessään näyttelijä Risto Tuorilan kasvot. Roolin  perheen isänä, joka murjottaa, ei  puhu, eikä varsinkaan pussaa, sulkeutuu  ja äksyilee, Risto Tuorila tekee hyvin uskottavasti. Luulenpa, että Suomessa on melkoinen määrä  miehiä, jotka eivät näytä eivätkä puhu tunteistaan. Tosin, näytelmän lopussa minunkin teki mieli päästä, kuten perheen äidin, Risto Tuorilan lempeään nallekarhumaiseen halaukseen. 

Pohjoisesta tuulee on perhedraama, jossa vanhempien välit ovat tulehtuneet, ollaan avioeron partaalla. Perheen kaksi, keskenään hyvin erilaista poikaa, tulevat viikonlopuksi mökille saareen. Vuosien varrella pojat ovat etääntyneet toisistaan ja vanhemmistaan. Viikonloppuun on ladattu paljon odotuksia: saada vanhemmat puhumaan toisilleen sekä saada perhe jälleen yhteen. Helppoa se ei ole.

Mitä Oulussa voi tehdä? What to do in Oulu Finland ?
Anneli Niskanen  kuva Jussi Tuokkola 
Perheen äiti on nuoruudestaan asti kantanut mukanaan salaisuutta, joka nyt pyrkii raivoisasti pinnalle, ehkä jopa huojuttaa äidin mielenterveyttä. Äiti alkaa irroitella  tuulettamalla tunteitaan, purkamalla vuosien ahdistustaan oikein kunnolla ja puhua asioista, varsinkin "alapään asioista" niiden oikeilla nimillä. Tuntuupa äidillä olevan varsin yksityiskohtaista tietoa jopa Kekkosen erittäin henkilökohtaisista mitoista.

Visit Oulu Theatre
Paskahuussin tyhjennys  Timo Pesonen ja Mikko Korsulainen  kuva Jussi Tuokkola 
Mikä on kesämökin inhottavin homma? Paskahuussin tyhjennys. Kukaan sitä ei mielellään tee, mutta jonkun se on pakko tehdä.  Huussia tyhjentäessään veljekset samalla selvittävät välejään ja antavat  vuosia sisällään pitämiensä asioiden tulla ulos.

Pohjoisesta tuulee näytelmän miehet saunassa
Saunan lauteilla Timo Pesonen, Mikko Korsulainen ja Risto Tuorila  kuva Jussi Tuokkola 
Mikä on se suomalaisen pyhä paikka, jossa asiat puhutaan halki, itketään, nauretaan, on ennen kuoltu, synnytty ja laitettu uusi elämä alkuun? Sauna. Kun saunakaverina on vielä suomalaiseen tyyliin alkoholipitoisia juomia, solmut alkavat aueta ja patoumat murtua.

Tule Ouluun teatteriin Pohjoisesta tuulee on hieno perhedraama
Timo Pesonen ja Mikko Korsulainen kuva Jussi Tuokkola

Näytelmän teema on ihmisten keskinäiset välit. Tuntuu, että varsinkin nykyaikana kadotamme yhteyden toisiimme. Facebook, whatsapp, instagram ja muut sovellukset tekevät salakavalasti yhteydenpidosta helppoa, ihmistä ei tarvitse oikeasti kohdata.  Emme saisi kuitenkaan kadottaa aitoa yhteyttä ja kosketusta toisiimme. Ilman valoa ja huomiota kukkakin kuihtuu, samoin käy ihmiselle.

Mitä Oulussa voi tehdä viikonloppuna?
Pohjoisesta tuulee Oulun teatteri  kuva Kaisa Tiri 
Mökötystä, mykkäkoulua, toisille vinoilua, tunnelukkoja, herkkyyttä, tunteita laidasta laitaan,  perhedraamaa, sitä on Pohjoisesta tuulee.

Pohjoisesta voi tuulla hyvinkin koleasti, mutta onneksi toisistaan vieraantuneet perheenjäsenet saavat keskinäiset umpisolmut avattua ja lämmin etelätuuli saa alkaa puhaltamaan.

Kiitos Oulun Teatterille yhteistyöstä!

Nyt kevätkaudella tai viimeistään syksyllä, kannattaa tulla meille Ouluun vaikkapa viikonloppulomalle. Teatterissa menee nyt monta hyvää näytelmää. Rakastunut Shakapeare, tämä Pohjoisesta tuulee sekä  oman elämänsä  sankari, Peppi Pitkätossu.

Mukavaa maaliskuista sunnuntaita sinulle!  Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

Kuvat Oulun teatterin kuvagalleriasta, valokuvaajat Kaisa Tiri ja Jussi Tuokkola



sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Rakastunut Shakespeare Oulun teatterissa

Yksi ehdottomista lempielokuvistani on Rakastunut Shakespeare. Olen katsonut sen aika monta kertaa, enkä varmaan koskaan siihen kyllästy. Olinkin aivan  innoissani, kun syksyllä selvisi, että Oulun teatterin kevätohjelmistoon tulee oululainen versio näytelmästä.

Rakastunut Shakespeare 

Elina Saarela Viola De Lesseps ja Thomas Kent
 Elina Saarela, rooleissa Viola De Lesseps/Thomas Kent, kuva Kaisa Tiri
Ennakko-odotukseni olivat aika korkealla, hieman jännitti, minkälainen on oululainen versio. Kun esirippu nousi ylös ja eteen avautui tutun oloinen puurakennelma, tiesin, että nyt ollaan oikeilla jäljillä.  Lavastus toi heti mieleen Lontoossa sijaitsevan  Shakespeares Globe-teatterin, jossa kävin muutama vuosi sitten.

Elias Keränen ja Elina Saarela
Elias Keränen ja Elina Saarela, Will  Shakespeare ja Thomas Kent, kuva Jussi Tuokkola
Tarina lienee kaikille tuttu. William Shakespeare on kadottanut inspiraation kirjoittamiseen, tekstiä ei tahdo syntyä. Hän tarvitsee muusan. Aatelisneito Viola De Lesseps haluaa näyttelijäksi, mutta se ei ole mahdollista, vain miehet voivat olla näyttelijöitä. Violasta tulee Thomas Kent. Mutkien kautta he tutustuvat toisiinsa, rakkaus roihahtaa liekkiin. Onnellista loppua ei kuitenkaan ole tiedossa, Violan on naitava Lordi Wessex.
Heli Haapalainen, Elina Saarela, Antti Launonen
Heli Haapalainen, Elina Saarela ja Antti Launonen, Imettäjä, Viola ja Lordi Wessex, kuva Jussi Tuokkola 

Elias Keränen ja Elina Saarela
 Elias Keränen ja Elina Saarela,  Will ja Viola De Lesseps, kuva Jussi Tuokkola

Koko esitys on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Tarinassa riittää dramaa, komediaa (sai nauraa, esitys oli hauska), tragediaa ja tietenkin romantiikkaa. Maskeeraus ja puvustus olivat erittäin onnistuneet, kauniita pukuja! "Shakespeares Globe-teatteri"-lavastus toimi hyvin ja oli helposti muunneltavissa eri kohtauksiin. Siirtymät kohtauksesta toiseen sujuivat vaivattomasti ja nopeasti. Tunnelmallisin kohtaus oli Willin ja Violan kohtaaminen utuisella joella. Kuinka kevyesti se vene siellä vedessä lipuikaan.

Tuula Väänänen
Tuula Väänänen, Kuningatar Elisabet I, kuva Jussi Tuokkola 
Näytelmässä oli paljon sivurooleja, näyttämöllä oli koko ajan elämää. Sivuroolit olivat hauskoja, täynnä hupaisia yksityiskohtia.

Timo Pesonen, Välkky Portugalin vesikoira
Timo Pesonen ja Välkky, roolit Nol, Rose-teatterin näyttelijä ja Laikku, kuva Kaisa Tiri 
Koko esityksen yllättäjä on Laikku-koira, oikealta nimeltään Välkky, Portugalin vesikoira. Kuningatar Elisabet  rakastaa koiria ja haluaa nähdä niitä näyttämölläkin.  Kuningattaren sana on laki ja näyttämöllä on koira. Välkky tekee roolinsa todella hienosti ja saa yleisöltä raikuvat aplodit.

Kyllä täytyy sanoa, että tykkäsin ja ihastuin. Esityksessä kaikki osa-alueet pelasivat täydellisesti yhteen, esitys oli hauska ja siinä tapahtui koko ajan. Katsojan osaksi jää  nauttia tarinasta ja koko ensamblen hienosta työstä. Lämpimästi voin tätä näytelmää suositella.

Nyt kannattaa tulla meille Ouluun vierailulle vaikka viikonlopuksi ja käydä samalla teatterissa. Juna kulkee ja lentokoneellakin pääsee, teatterin välittömässä läheisyydessä on useampikin hotelli.

Nähdään teatterissa!    Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

Kuvat Oulun teatterin kuvagalleriasta, valokuvaajat Kaisa Tiri ja Jussi Tuokkola





sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Hevoshommia Turussa - Apassionata-hevosshow

Jo monta vuotta sitten tyttäreni esitti toiveen, että lähtisin hänen kanssaan katsomaan Apassionata-hevosshown. Nyt haave on toteutettu.

Visit Apassionata 2019
Pohjoista tunnelmaa Apassionata-showssa

Reissuun lähdimme perjantai-iltana yöjunalla Oulusta kohti Turkua. VR yllätti positiivisesti, makuuhytti oli siisti, oma wc, iso ja pieni pyyhe sekä vesipullo. Oli miellyttävä kokemus sujahtaa puhtaisiin sileisiin lakanoihin nukkumaan. Vaikka yläpedillä hieman keinutti, nukuin yllättävän hyvin.

Junassa on hauska matkustaa VR Finland
Makuuhytin yläpediltä ei pääse putoamaan, hyvät turvavyöt
Lauantai-aamulla heräsimme Turusta. Ensimmäinen ajatus, nyt pitää saada aamiaista. Otimme suunnan kohti Kauppatoria ja Sokos Hotel Wiklundia. Hotellista voi ostaa aamiaisen asumatta hotellissa.

Where to have breakfast in Turku Finland
Ihanaa päästä valmiiseen pöytään yöjunailun jälkeen Sokos Hotel Wiklund Turku
Where to stay in Turku Finland choose Sokos Hotel Wiklund
Viihtyisä aamiaisravintola Sokos Hotel Wiklund Turku

Täydellä vatsalla olikin mukava kierrellä kaupungilla.  Turku on kaunis kaupunki ja ilmakin suosi meitä. Oulun lumimyrskyjen jälkeen Turussa oli jo keväistä.

Visit Turku
Keisari Aleksanteri ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhana 

Visit Turku
Hienoa päästä näin arvokkaaseen seuraan
A place worth visiting Turku Finland
Turku hemmotteli vieraita kauniilla keväisellä päivällä

Tämä reissu oli siinäkin mielessä erilainen, että koko reissu toteutettiin ilman omaa autoa. Junalla Oulu-Turku-väli edestakaisin. Gatograde Centerille (Turkuhalli) pääsee näppärästi bussilla 100, joka lähtee pysäkiltä T87 Linnankadulta. Kun tapahtuma on ohi, samalla bussilla pääsee takaisin, bussi pysähtyy myös rautatieasemalla.

Apassionata 2019

Apassionata-hevosshow oli upea. Showssa ei ole pelkästään hevosia, vaan siinä on myös tarina, jota täydentää musiikki, tanssijat, valot, suurelle screenille heijastetut kuvat. Todella hieno kokonaisuus, jossa kaikki osa-alueet pelasivat täydellisesti yhteen. Pääosassa kuitenkin hurmaavat ihanat hevoset.

Apassionata 2019

Apassionata 2019

Shown jälkeen ehdimme vielä käydä kaupungilla ennen lähtöä takaisin Ouluun. Nopea, päivän mittainen pyrähdys Turkuun antoi mukavaa vaihtelua arkeen. Tosin täytyy myöntää, että aika raskas reissu, olin aivan poikki, kun olimme kotona tänään sunnuntaina kello 00:30. Mutta joskus täytyy vaan tempaista ja lähteä. 

Oletko nähnyt Apassionata-hevosshown? Mitä tykkäsit? 

                    Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!  Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Vinkki Helsinkiin - ilmaiset kiharat Dyson Airwrap Complete-laitteella

Viime vuoden marraskuussa luin Minäkö keski-ikäinen-blogista mielenkiintoisen jutun. Tiia ja Souliina olivat käyneet  Stockmannilla Helsingissä  ilmaiseksi kokeilemassa Dyson Airwrap Complete-laitetta. Minä olen helposti innostuvaa tyyppiä ja päätin, että menen heti, kun olen Helsingissä käymässä. Tammikuisella Helsingin reissulla sitten toteutin aikeeni.

Veloitukseton styling Dyson Stockmann Helsinki
Ilmaiset kiharat Stockmannilla Helsingissä 
Hiukseni ovat piikkisuorat ja aika paksut. Hiusten kihartaminen on niin työläs juttu, että en juuri koskaan kiharra hiuksia. Blogin kuvistakin huomaa, että hiukset ovat aina suorat. Päätin, että nyt kokeilen tuota ihmelaitetta, varsinkin, kun kokeilu ei maksa mitään.

What to do in Helsinki Finland? Get curls to your Hair by  Dyson Airwrap Complete in Stockmann


Ihanat kiharat Dyson Airwrap complete
Tästä se alkaa, piikkisuorat hiukset saavat kiharat
Dyson Airwrap Complete-laitteessa Coanda-ilmiö kerää ja kietoo hiukset rullan ympärille. Laitteessa yhdistyy voimakas ilmavirta sekä tarkkaan säädelty lämpötila. Hiukset vain menivät itsestään rullan ympärille, missään vaiheessa ei tuntunut kuumalle.

Dyson Airwrap

Dyson Airwrap complete
Kihartimeen kuuluu erilaisia rullia ja harjoja

Tuntui mukavalle istua puoli tuntia laitettavana ja antaa hiusmuotoilijan kihartaa hiukset. Aivan ihmeissäni katsoin, kuinka helposti hiukseni kihartuivat. Oli mukavaa pitkästä aikaa olla kiharat hiuksissa.

Ilmainen styling aika Stockmannilla Helsingissä

Todella vähän on sellaista, mitä voi tehdä ilmaiseksi. Tämä on hyvä vinkki. Kun olet Helsingissä ja sinulla on aikaa puolisen tuntia, kannattaa käydä kokemassa veloitukseton hiusten styling Dyson Airwrap Complete-laitteella. Kiharrusajan Stockmannin Dyson-pisteeseen voi kätevästi varata netistä.

Tammikuussa hiusmuotoilija kertoi, että kaikki Dyson Airwrap Complete-laitteet olivat myyty loppuun. Jonotuslistakin oli jo olemassa. Enkä yhtään ihmettele laitteen suosiota korkeasta hinnasta huolimatta, hiukset kihartuivat helposti. Kiharat myös pysyivät hyvin, seuraavana päivänäkin oli vielä kiharaa.

Ihanaa, nyt on virallisesti kevät, minun lempi vuodenaikani. Valoon päin mennään!

Mukavaa maaliskuun alkua sinulle!           Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!