Kertooko sana ragdoll sinulle mitään? Tämän postauksen luettuasi tiedät jonkin verran ragdoll-kissarodusta. Olen varmaan aikaisemminkin kertonut, että toinen tyttäristäni asuu Rovaniemellä. Nyt joulun aikaan hän tuli kissoineen tänne meidän iloksemme. Postauksessa pääosassa ragdollkissat Aamos ja Jesse, sivuosissa tytär (hänen luvallaan) ja minä.
Ragdollkissat Aamos ja Jesse
![]() |
Ragdollkissat Aamos ja Jesse sopuisasti ikkunalaudalla |
Ragdoll Jesse
Jesse tuli perheeseemme vuonna 2008. Jessellä on ikää jo 11 vuotta, hän on elämänsä ehtoopuolella. Ragdollkissan ennustettu elinikä on 7-12 vuotta. Jesse on ollut todella kiltti ja sopeutuvainen kissa. Hän tuli elämäämme haastavassa vaiheessa, elettiin kahden kodin tilannetta. Sekä lapset että kissa muuttivat kotia viikon välein.
![]() |
Aamos ja Jesse henkilökuntansa kanssa |
Kun tytär muutti omilleen Rovaniemelle, Jesse lähti hänen mukaansa. Muutoksista Jesse ei ole ollut moksiskaan, sillä ragdollilla on ihana luonne. Ragdoll on rauhallinen, seurallinen ja kiintyy syvästi ihmiseen. Ragdollkissa on aina mielellään siellä, missä ihmisetkin ovat ja osallistuu ihmisten tekemisiin. Luonteeltaan ragdoll onkin enemmän koiran kuin kissan kaltainen. Tytär ja Jesse ovat toistensa parhaat ystävät, molempien on hyvä olla, kun ovat yhdessä.
Ragdoll Aamos
![]() |
Ihanan pehmeä ja lämmin kissanpentu Aamos |
Tänä syksynä Jesse on saanut itselleen kaverin, Aamoksen. Voi että, miten ihanan pehmeältä Aamos tuntuu. Aamosta voi seurata hänen omalla IG-tilillään @i_am_aamos
Ragdoll on niin seurallinen rotu, että olisi hyvä, jos kotona on toinen kissa tai muu eläin. Jesse on piristynyt ihan huimasti, kun sai Aamoksesta itselleen kaverin.
![]() |
Siniset silmät ovat ragdollrodun tunnusmerkki |
Kuten kuvista näkyy, Aamos ja Jesse ovat naamaltaan eri näköiset. Väritykseltään ragdollit ovat naamiokissoja. Mitä tarkoittaa sana naamiokissa? Se tarkoittaa, että kissan vartalo on vaalea ja naama, korvat, tassut ja häntä ovat vartaloa tummemmat. Ragdolleilla on kolme erilaista kuviointia: colourpoint, mitted ja bicolor. Jesse on bicolor, sen naamiossa on valkoinen alaspäin oleva V-kuvio. Aamos on colourpoint, eli sen naamio, tassut, häntä ja korvat ovat tummemmat kuin muu vartalo. Lisäksi colourpointilla ei saa olla valkoista missään.
![]() |
Jesse on ollut sairaana |
Tänä kuluneena syksynä Jesse on sairastellut, ikä alkaa tehdä tepposensa. Jesse joutui olemaan tiputuksessa, siksi tassussa side. Se hetki, kun Jesse siirtyy suureen kissalaumaan, tulee olemaan kova pala meille.
Minulla on Jessestä ihana muisto. Jossain vaiheessa Jesse oli enemmänkin minun luonani. Oli mukava tulla töistä kotiin, kun kissa oli riemussaan odottamassa. Toinen muisto on sängystä. Olin nukkumassa selälläni, heräsin siihen, että Jesse hipaisi tassullaan hellästi minua kasvoihin. Ragdollilla on ihanan pehmeät karvatupsut polkuanturoiden välissä. Oli aivan ihmeellistä, miten hellästi Jesse minua silitti ja herätti. Ja ihmeellistä oli myös se, etten ollut herännyt siihen, että painava kissa on rintakehän päällä. Ragdolluros voi painaa jopa 10 kg.
![]() |
Jesse on ikuistettu emäntänsä käsivarteen |
Jesse tulee olemaan aina tyttäreni mukana, ikuistettuna tyttären käsivarteen.
Jos mietit, mikä olisi hyvä kissarotu, niin minä voin lämpimästi suositella ragdollia. Saat kumppanin ja ystävän pitkäksi aikaa. Jos olet allapäin, parasta terapiaa on ottaa lämmin ja pehmeä ragdollkissa syliin. Siinä kissaa silitellessä ja kehräystä kuunnellessa unohtuvat omat murheet.
Olen joskus kuullut sanonnan: "kissalla on henkilökunta, koiralla on isäntä/emäntä". Kiitos siis Jesselle ja Aamokselle ja henkilökunnalle, että tulitte vieraakseni blogiin.
Vuosi alkaa olla lopuillaan, eletään siis kuin viimeistä päivää!!!
Mukavaa sunnuntaita! Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! ❤️
Päivi