Blogeissa on nyt paljon erilaisia postauksia kuluneesta vuodesta. Kun ajattelen päättymässä olevaa vuotta 2018, yhden asian voin todeta. Mihin tämä vuosi on mennyt ja vielä näin nopeasti. Tuntuu, että aika kuluu ja vuodet vierivät aina vain nopeammin.
Vuoden 2018 reissut
Nyt kun muistelen tätä kulunutta vuotta, huomaan, että yllättävän paljon tuli reissattua. Kaikki reissut ovat olleet onnistuneita ja mukavia, mutta pari paikkaa menee ylitse muiden. New York ja Islanti, molemmissa olin ensimmäistä kertaa ja molemmat paikat mykistivät minut. New York suuruudellaan, sitä ei voi ymmärtää, ennen kuin siellä käy itse. Islanti taas on niin kaunis ja erilainen maa. Näiden kohteiden lisäksi kävin Nessebarissa Bulgariassa ja Tallinnassa. Sekä tietysti täällä kotimaassa tuli reissattua Helsingissä, Raahessa, Rovaniemellä... Mökillä siellä Utajärven erämaassa kävin tietenkin useampaan kertaan.
Vuoden 2018 kulttuuritapahtumat
Kuluneen vuoden aikana kävin aika paljon kulttuuririennoissa. Muutamia tähtihetkiä mainitakseni: Oulun teatterin My Fair Lady (jonka kävin katsomassa kaksi kertaa, esitys oli niin hyvä), Näkymätön lapsi-esitys, Kansallisbaletin vierailun kolme esitystä. Helsingissä näin Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu-esityksen, joka oli todella hyvä. Toukokuussa Mamma Mia-musikaalin, pääosassa Laura Voutilainen.
Oulun teatterin kanssa tein yhteistyötä Seniorisoppa-esityksen merkeissä. Kiitos luottamuksesta Oulun teatteri!
Vuoden 2018 henkilökohtainen elämä
Tällä hetkellä olen tyytyväinen ja onnellinen. Elämässäni on kaikki peruspilarit kunnossa: hyvä parisuhde, lähiperheessä on asiat hyvin. Äitinikin on toipunut lokakuisesta pyöräonnettomuudesta ja lonkkaleikkauksesta. Minulla on vakituinen työ, josta olen kiitollinen. Työpaikka kun ei ole nykyään itsestäänselvyys.
Blogi
Viime keväänä heräsin tähän blogimaailmaan ja aloin lukea blogeja. Muutaman kuukauden niitä luettuani ajattelin, että miksipä ei, voisin itsekin blogata. Koska en ole it-taitoinen henkilö, blogin perustaminen oli aika haastavaa. Mutta tässä ollaan, toivottavasti joku saa postauksista ideoita/vinkkejä reissuihin ja kulttuuririentoihin.
Mitä vuosi 2019 tuo tullessaan
On ihanaa kääntää elämässä uusi puhdas sivu. Se sivu on vielä ihan tyhjä ja valkoinen, saa nähdä mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan.
Tammikuu alkaa reissujen puolesta mukavasti. Sain Matkamessuille bloggaajapassin, (ihanaa, ensimmäinen bloggaajapassi minulle), toivottavasti nähdään messuilla, saa tulla nykäisemään hihasta. Messuilta suoraan lähden tutustumaan talviseen Budapestiin. En ole koskaan käynyt Budapestissä, joten on mukavaa päästä tutustumaan uuteen paikkaan.
Keväällä on tulossa pari kulttuurireissua, toinen Turkuun ja toinen Helsinkiin. Turussa villitsee Apassionata-shown hevoset ja Helsingissä villitsee elegantillä tyylillä iki-ihana Andrea Bocelli.
Omassa elämässä toivon, ettei tapahdu mitään järisyttävää. Kaikki on hyvin juuri näin.
Blogin puolella toivon, että osaisin uudistaa blogin ulkoasua. Ne it-taidot.... Lisäksi toivon, että lukijat löytävät blogini ja saavat ideoita ja vinkkejä itselleen.
Takki RST-merkkinen, ostin kirpparilta
Kengät Aaltosen saappaat, itse ostettu
Huivi ja lapaset joululahja tyttäreltä Islannista
Lämmin kiitos kaikille blogini lukijoille,
Oikein hyvää uutta vuotta 2019!
Oikein hyvää uutta vuotta 2019!