Onpas ollut varmaan yksi minun elämän kiireisimmistä viikoista. Kotona olen lähinnä käynyt varikkokäynnillä ja taas mennyt eteenpäin. Kieltämättä, nyt sunnuntai-iltana, on paukut aika vähissä.
Alkuviikosta olin tyttären kanssa Tampereella pari päivää. Tampere ei oikeastaan ole minulle kovin tuttu entuudestaan.
Nyt voin sanoa, että olen ihastunut. No mihin sitten ? Tampereeseen. Kaunis kesäinen kaupunki, rakennettu kahden järven väliselle niemelle, kaupunki on mukavan tiivis. Kaikki palvelut mitä turisti tarvitsee, ovat lähellä. Nautin siitä, että saan kävellä, ihastella, seurata elämää, istahtaa vaikka juomaan kahvikupposen torille.
Majoituin tällä reissulla Sokos Hotel Ilvekseen. Tykkäsin, sijainti on ihanteellinen, lyhyt matka joka paikkaan. Pitkän turistipäivän jälkeen oli ihanaa käydä saunassa ja uimassa altaassa.
Oletteko tutustuneet Tampereella liikennöivään katujunaan ? Varsinkin tässä helteessä se oli helppo ratkaisu paikasta toiseen siirtymisessä. Katujuna lähtee tasatunnein Ilveksen edestä. Se kiertää rengasreittiä, jonka varrella on tärkeimmät käyntikohteet: Muumimuseo, Tammelan tori, Hotel Torni, Tallipiha, Särkänniemi. Katujunaan käy maksuvälineeksi vain käteinen.
Omat tyttäret olivat pieniä 1990-luvun alkupuolella. Silloin tuli tv:stä tämä alkuperäinen Muumisarja, sitä tuli katsottua itsekin. Myönnän, pidän muumeista. Niinpä Tampereella Muumimuseo on ihan must kohde. Varsinkin Tuulikki Pietilän tekemät pienoismallit ja Tove Janssonin alkuperäiset piirrokset ovat ihanat.
Tyttäreni, joka on erityisnuori, halusi ehdottomasti käydä Särkänniemessä. Ja sinne mentiin. Tottakai hän halusi hurjimpiin laitteisiin, kuten X:ään, mikä nousee yli 30 metrin korkeuteen, pyörii akselinsa ympäri ja kääntää matkustajat ylösalaisin. Minä en todellakaan halunnut siihen laitteeseen. Ja yksinään en erityisnuorta siihen voinut päästää. Sitten hoksasin, että Särkänniemessä on saatavilla Laitekaveri. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti lapselle, joka ei yksin uskalla tai saa mennä laitteeseen. Menin kysymään, selitin kyseessä olevan erityisnuoren ja että itse en korkeanpaikankammoisena voi X:ään mennä. Laitekaveri lähti mukaan, tyttären haave toteutui ja hän pääsi X:ään. Tosin X on sen verran hurja laite, että aika hiljaisena tytär sieltä tuli pois.

Vapriikki, monipuolinen museo, tällä kertaa vaan ei aika riittänyt kaiken katsomiseen. Marilynin näyttely oli aivan upea. Käykää ihmeessä katsomassa ! Marilynin elämä ei ollut helppo. Hänellä oli ankea lapsuus, joutui jo nuorena ottamaan vastuun itsestään. Häntä ehkä pidettiin bimbo blondina, mutta jo varsin nuorena hän ymmärsi hyödyntää upeaa ulkonäköään ja suuntana oli vain yksi: Hollywood. Loppu onkin historiaa. Minulla tuli näyttelyssä tunne Marilynin ja prinsessa Dianan samanlaisista kohtaloista. Molemmat olivat nuoria ja kauniita median lemmikkejä, menehtyvät elämän ollessa parhaimmillaan. Heistä tuli legendoja.
Mukavaa viilennystä helteeseen toi tämä ihana Kissakahvila Purnauskiksen jäätelöannos. Ihanan erilainen kahvila, tutustumisen arvoinen. Kaupunkijuna pysähtyy siinä Tammelan torilla ja Kissakahvila Purnauskis on puiston toisella reunalla.
Kaupunkijuna pysähtyy myös Tallipihassa Finlaysonin Palatsin luona. Viehättäviä käsityöläisputiikkeja, tarjolla oli myös vossikkakyytiä.
Tämän ihanan annoksen nautin ystävän seurassa täällä Oulussa. Mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella asiat ajantasalle. Vuohenjuusto on minun suosikki ja hyvä oli tämäkin annos.
Leipää ja sirkushuveja. Sirkus Finlandia on kiertueellaan nyt pysähtynyt Ouluun. Tykkään käydä katsomassa sirkusta ja todella kannatti käydä tälläkin kertaa. Positiivinen yllätys oli, että sirkuksessa on tämän kesän kiertueella paljon suomalaisia esiintyjiä. Kaikki olivat hyviä. Mutta yksi nousi mielestäni ylitse muiden: Marko Karvo ja Vanessa. Heidän esityksensä oli aivan huippu. En paljasta siitä sen enempää, menkääpä katsomaan Sirkus Finlandiaan.
Tämän viikon päätti sitten tänään kesäteatteri täällä Oulussa Möljällä. Esitys oli Reinikainen. Se oli hyvä, joka on katsonut tv-sarjaa, tietää, mitä tuleman pitää. Meillä oli tänään todella helteinen ja kostea päivä, suorastaan trooppinen ilma, mikä sitten purkautui lyhyinä, mutta rankkoina sadekuuroina. Niitä tuli esityksen aikana useampi, välillä pidettiin taukoa, kun ei kuulunut näyttelijöiden ääntä sateen rummuttaessa kattoon. Mutta eipä hätiä mitä, sade taukosi ja esitys saatiin katsoa loppuun.
Viikko on ollut aktiivinen, olen kuitenkin tehnyt työpaikallakin melkein täyden työviikon.
Mutta ensi viikolla sitten otan leppoisammin.
Oletko käynyt katsomassa Marilyn-näyttelyn/ Sirkus Finlandiassa, mitä tykkäsit ?
Mukavaa uutta helteistä viikkoa kaikille !