maanantai 4. kesäkuuta 2018

Visiitti Tallinnaan osa 1

Nyt on Oulussa harmaata ja kylmää, niinpä on hyvä hetki palata muutama päivä taaksepäin, nimittäin Tallinnaan.

Aika monta vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi kävin Tallinnassa. Nyt oli ihanat kesähelteet, olo oli kuin olisi ollut jossain kauempanakin.

Gate To the old town Tallinn Estonia

Tallinnan vanha kaupunki on kaunis. Oli ihanaa vaan kuljeskella siellä ristiin rastiin ja välillä istahtaa nauttimaan maisemista, lämmöstä, tunnelmasta.

Ja Beer Housen pizzasta. Oli hyvää, minun pizzassa oli erilaisia juustoja sekä tomaattia.
Cheesepizza Beer House Tallinn Estonia


Toompean mäellä saattoi melkein kuulla entisajan ritarit, hevoset, kauppiaat.

Toompea Tallinn Estonia

Kun haluat kokea jotain erilaista, yksi käyntikohde on KGB:n entinen päärakennus, jossa ovat KGB:n pidätyssellit.

Ulospäin rakennus on ihan tavallinen talo, nykyisin siinä ilmeisesti on hintavia asuinhuoneistoja.

KGB:n entinen päärakennus
 Kohde on avattu yleisölle 2017, pääsylippu oli 5 euroa.

Former KGB headquarters Tallinn Estonia

Tämä on näkymä käytävältä, jonka varrella ovat entiset pidätyssellit. Seinillä kerrottiin valokuvin ja tekstein Viron historiasta.

Prisoner's room in Pikk 59 Tallinn Estonia

Tässä kuva entisestä KGB:n pidätyssellistä. Ei ole ollut kummoiset olosuhteet.  Tähän paikkaan ei voinut suhtautua kuin mihin tahansa museoon. Kokemus oli ainakin minulle hieman ahdistava. Mutta, jos olet kiinnostunut historiasta, kannattaa mennä käymään.

Mikä on teidän lempipaikka Tallinnassa ?

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.