maanantai 21. toukokuuta 2018

Kesäinen Bad Gastein

Yksi lempiharrastuksistani on kirjastossa käynti. Minulle ei tule mitään ns. naistenlehtiä, joten käyn noin kerran viikossa kirjastossa päivittämässä lehtitilanteen. Lukeminen on minulle rentouttavaa omaa aikaa, saa vain olla ja lukea omassa rauhassa. Viimeksi käydessä  käsiini sattui uusin Eeva-lehti. Lehdestä pomppasi esille tuttuja maisemia: Bad Gastein, Itävalta.

Bad Gasteinissa patikoimassa

Aika rientää todella nopeasti, sillä siitä  on tosiaan  jo 5 vuotta, kun olin mieheni kanssa viikon Bad Gasteinissa patikoimassa. Matkamme oli valmismatka, teemalla sauvakävelyä alppimaisemissa.
Viikko oli ihana, alppimaisemat juuri niin kauniita kuin vain voi kuvitella. Viikko oli myös hyvin tiivis, aika rankkakin. Joka päivä oltiin reissussa joko patikoimassa tai retkillä. Päiväretket tehtiin Salzburgiin    (kaunis kaupunki ) sekä Venetsiaan ( kyllä, gondolissa tuli käytyä). Lisäksi oli vielä iltaretki paikalliseen viinitupaan, jossa syötiin, juotiin, laulettiin ja tanssittiin. Prost !


Bad Gastein kesällä


Bad Gastein sijaitsee Alppien sylissä. Kylän keskustasta löytyy kauniita rakennuksia, kirkko, kauppoja, kahviloita. Itse kävin Keisarinna Sissi-nimisessä kahvilassa nauttimassa Sacher-kakkua.
Kylän keskustassa on upea Gastein-vesiputous, minkä korkeus on 200 metriä.


Bad Gastein kesällä


Kylässä on todella suuret korkeuserot. Kun lähtee alhaalta laaksosta  kävellen kipuamaan kohti hotellialuetta, edessä on melkoinen määrä portaita ja nousua. Bad Gastein on hyväkuntoisen ja hyvä- jalkaisen henkilön lomakohde.

Bad Gasteinin kylä


Bad Gasteinissa hotellialue on ylhäällä kylässä ja kaikki hotellit ovat lähellä toisiaan. Kuvastoja lukiessa ei heti hoksaakaan, kuinka lähekkäin hotellit ovat .Kaikki kylän palvelut ovat yhtä lähellä, valisetpa sitten minkä vain näistä hotelleista.

Hotellialue Bad Gastein


Tässä konkreettisesti näkyy, että hotellit ovat vieri vieressä. Keltainen rakennus on Salzburger Hof ja punainen on Hotel Post.


Me majoituimme viikon Salzburger Hofissa. Itse ihastuin hotelliin. Vanha jugendtalo on rakennettu 1800-luvulla. Hotelli on kestinnyt kuuluisia vieraita, mm. Albert Einstein, Franklin ja Eleanor Roosevelt ja Liza Minelli ovat yöpyneet siellä. Hotellin aula olikin ihan täynnä siellä  yöpyneiden julkkisten kuvia.

Salzburger Hofista avatuu ihanat maisemat sekä vuoristoon että kauniiseen kylään. Niitä katsellessa unhoittuu kaikki muu. Tasaisen pohjoisen asukas ei voi muuta kuin  ihmetellä ja ihastella  maisemia.


Salzburger Hof Bad Gastein


Meillä kuului matkan hintaan aamiainen, lounas ja päivällinen. Muistelen, että vain yhtenä päivänä söimme lounaan hotellilla. Muut päivät olimme retkillä ja lounastimme milloin missäkin. Kun menimme hotellin ravintolaan ensimmäisen kerran, meille annettiin sieltä oma vakiopöytä, jossa söimme koko viikon ajan. Illallinen hotellissa oli hieman fiinimpi tapaus. Sinne piti pukeutua ja oma tarjoilija touhusi siinä koko ajan. Edellispäivänä valittiin seuraavan päivän menu valmiiksi.

Illallinen Hotel Salzburger Hofissa



Illallismenu Salzburger Hof



Salzburger Hofia voin suositella. Ihanaa, nostalgista vanhanajan tunnelmaa, kuitenkin nykyaikainen hotelli monipuolisine palveluineen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani, tule toistekin!😊

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.