Muraali Hollihaka
Tämä ihastuttava hevosaiheinen maalaus on Salla Ikosen uusin teos täällä Oulussa. Taideteos on Hollihaan palvelukodin ulkovaraston seinässä. Hevosaihe sopii siihen tosi hyvin, sillä 1700-luvulla Hollihaka oli läheisen kestikievarin hevoslaitumena. Hollihaka on ollut laidunalueena 1960-luvulle asti, jolloin aloitettiin puiston rakentaminen.
Air Guitar World Championchips Kuusisaari
Tähän maalaukseen Salla Ikonen on ikuistanut Oulun kansainvälisimmän tapahtuman, nimittäin ilmakitaran maailmanmestaruuskisat. Tänä vuonna kisat pidetään elokuussa 22.-24. päivä. Olen itsekin ollut useampana vuonna katsomassa kitarointia. Se on todella hauska tapahtuma, menoa ja iloista meininkiä maailmalle rauhaa hengessä. Jos olet Oulussa ilmakitarakisojen aikoihin, kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Michael Monroe on myös ansainnut tulla maalatuksi tähän taideteokseen. Tiedättekö onko muualla Suomessa Michaelista julkista maalausta esillä ?
Aitat ja tervatynnyrit Kuusisaari
Oulu on vanha tervakaupunki. Terva, puutavarat, lohi ja voi olivat tärkeimpiä vientitavaroita. Tässä taideteoksessa näkyy historiaa, tervatynnyrit ja aitat.
Kalastus Kuusisaari
Tämäkin taideteos on Kuusisaaressa. Ihan Hartaanselän vieressä. Hartaanselkä on paikka, jossa on kalastajia ympäri vuoden. Syksyllä lipotaan siikaa, talvella pilkitään.
Jos mietit, mitä tehdä kesällä Oulussa, yksi vaihtoehto on kävellä Hollihaassa ja Kuusisaaressa ja nauttia näistä Salla Ikosen taideteoksista.